tiistai 19. maaliskuuta 2019

Peili

Outi Pakkanen.  En ole tainnut lukea Pakkasen kirjoja aiemmin.  Nyt luin ja olin tyytyväinen.  Jännitystä voi saada kirjaan roppakaupalla ilman yhtään murhaa tai pahoinpitelyä.  Ihmisten väliset jännitteet tuovat ympärillä olevillekin haastavan tunnelman.  Jokainen sana pitää miettiä, ettei toinen hermostu tai pahastu.  Riitoja saadaan pienemmistäkin asioista, saati avioeroja.

Lapsella, jota pitäisi suojella, onkin vahva oma halu.  Kihistään ja kähistään, onhan siinä pakko tulla joku välien selvittely.  Tulivuorena se sitten tuleekin.  Mukana on entisiä ja nykyisiä kumppaneita, mummoja ja ulkopuolisia.


Kirja kuuluu Anna Laine - dekkareihin.  Tässä kirjassa hän on enemmänkin tarkkailija ja loppuselvittelijä.  Vaikka näin kirjan kannessa merkin sarjasta niin en oikein pitänyt häntä poliisin tarkkailijana, niin kuin Agatha Christien Ms Marplea.  Tarkkanäköisenä hänellä on tiedossa, että jotain vakavaakin on menossa.  

Täytyypä lukea muitakin Pakkasen kirjoja.  Tämä ainakin tuntui mielenkiintoiselta.  Nopeasti sen luinkin läpi.  Ei sitä oikein voinut kädestään irrottaa ennen kuin viimeinen sivu oli luettu.


sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Ajo

Juha Itkonen.  Ihminen ei aina tiedä mikä on se hetki, kun täytyy lähteä.  Lähtö on hätähuuto itselle ja muille.  Kaikki ei ole hyvin elämässä.  Tulee pakkotilanne, on pakko lähteä pois, jotta saa apua.  Ajo on monikerroksinen tarina kolmen ihmisen lähtöaikeista.  Joku pelastuu, joku ei.  

Perheenäiti lähtee lapsen kanssa autolla Saksaan, pakenee välien selvittelyä, itseään tai miestään.  Hän harhailee paikasta toiseen,  eikä ole yhteydessä kehenkään, kenties saadakseen läheiset huolestumaan.  Rakkauden menetys pelottaa.  Onko mitään tehtävissä jos toinen ei välitäkään.  

Tienhaaraan joutuu kolme saman suvun ihmistä.  Se voi olla sattumaa tai sitten ei.  Vuosikymmenien kuluessa perheissä tulee erkaantumisia pahojen tapahtumien takia.  Tapahtumia ei osata selvittää puhumalla toinen toiselle.  Tulkinnat tapahtumista voivat erota kuin yö päivästa.

Onko sitten parempi lähteä kohti tuntematonta, kuin jäädä paikan päälle selvittelemään ja ehkä riitelemäänkin. 

Juha Itkonen pääsee hyvin ihmisten aivoitusten sisälle.  Hiertävien pimeiden ajatusten, jotka saavat läheisetkin lähtemään vaikka eivät sitä tosissaan halua. 



maanantai 21. tammikuuta 2019

Koukussa dekkareihin

Hyvä dekkari on kuin suklaarasia, se on pakko lukea nopeassa tahdissa.  Sitä ei voi jättää kaappiin tai lainaamatta.  Se kutsuu lukemaan alusta loppuun.  Murhaaja tai pahantekijä pitää saada kiinni ja vastaamaan teoistaan.  Niitä on ollut kymmeniä tai satoja minun lukijan taipaleellani.

Niitä on vaikea, mahdotonkin, laittaa paremmuusjärjestykseen.  Jotkut toki hohtavat muistissa monen vuoden jälkeenkin.  Saman kirjailijan kirjat on pakko lukea.  

Lista alkaa olla aika pitkä:

Lars Kepler, John Grisham, Pierre Lemaitre, Karin Alvtegen, Nele Neuhaus, Karin Fossum, Camilla Läcberg, Douglas Preston ja Lincol Child, Henning Mankell ja Ruth Rendell.  Unohtamatta tietenkään Agatha Chiristietä, joka monelle on antanut sykäyksen ensimmäiseen dekkarikokemukseen.  Se aina harmittaa, kun kirjailija lopettaa dekkarien kirjoittamisen, luonnollisesta syystä tai muuten vain.

Paljon hyviä kirjailijoita jäi varmaan mainitsematta. Olen lukenut suomalaistenkin kirjailijoiden dekkareita ja toiset niistäkin ovat ihan nautinnollisia esim. Max Manner, Harri Nykänen, Matti Rönkä ja Leena Lehtolainen 

https://www.lukulamppu.fi/top-10-kotimaiset-dekkarihahmot/

En osaa sanoa miksi suomalainen dekkarikirjallisuus ei niin hyvin sytytä minua.  Kenties se on liika tuttuus asioihin.  Moneen suomalaiseen dekkariin on ympätty turhaa huumoria, tehdään poliiseista ja rikollisista hölmöjä ja tyhmiä.  Parhaat rikolliset, ainakin kirjoissa, ovat älykkäitä, joita ei voi voittaa kuin vielä älykkäämpi poliisi.

Dekkarit ovat aikuisten satuja, joissa voi tapahtua mahdottomiakin asioita.  Parhaat kirjailijat pystyvät kirjoittamaan ne niin, että ne voisivat olla totta.  Helppoa dekkareiden kirjoittaminen ei tietenkään ole.  Ne eivät nouse ikinä palkintosijoille, kun valitaan huippukirjallisuutta, mutta klassikoita niistä joistakin tulee.  Ja se on minusta yhtä hyvä kriteeri, kuin joku muukin.

















tiistai 4. joulukuuta 2018

Varpunen

Auli Mantila.  Mantilan esikoiskirja vuodelta 2005.  Hänen ohjauksensa, Neitoperho elokuvassa teki minuun jo vaikutuksen. Leea Klemola elokuvan pääroolissa oli myös huippusuoritus.  Tässä kirjassa on jotakin samaa.  Omasta mielestään epäonnistunut nuori tekee pahaa itselleen ja muille.


Kirja kertoo Inkeri Ahosta, vakuutusetsivästä, joka on huolehtinyt sisarestaan Elinasta ja jäänyt itse lapsettomaksi.  Jotenkin tuntuu, että hän elää vain sisarensa ja hänen perheensä kautta.  Inkeri on itse tuhon partaalla, kun sisar kuolee onnettomuudessa.

Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.  Vakuutusetsivänä hän tutkii tapausta, auton varkautta ja polttoa, joka loppujen lopuksi liittyy sisaren onnettomuuteen.  

Inkeri on vastuunkantaja, joka on pettynyt, kun ei pystynyt huolehtimaan sisrestaan Elinasta.  Hän yrittää auttaa onnettomuuteen syyllistä poikaa, joka on jo saavuttamattomissa.  

Vastuunkantajat keräävät harteilleen yhteiskunnan murheita.  Hartiat ovat useimmiten liian heikot kannattelemaan niin suurta vastuuta.  Mikä on  yhteisön vastuu yksilöstä?  He jäävät liian usein yksin.  Tämäkin poika on joskus alussa pyytänyt apua, mutta huomaa tulevansa läpinäkyväksi muille ihmisille.  Häntä ei huomata, eikä välitetä.  Poika käyttää rajua keinoa huomatuksi tulemisessa.  Itse hän on jo poissa, kun kiinnostus viimein herää.



maanantai 12. marraskuuta 2018

Hyvä tytär ja Susihukka

Kaksi jännittävää thrilleriä.  Hyvä tytär kirjan on kirjoittanut Karin Slaughter ja Susihukan Nele Neuhaus.  Molemmat kirjailjat osaavat hiljaa hivuttavan jännityksen lisäämisen.  Jännitys säilyy loppusivuille asti.  Kirjat ovat sen verran paksuja, ettei niitä ajanpuutteen takia voi lukea yhtämittaa, mutta haluaisi kyllä.

Molemmat kirjat saavat alkunsa murhasta ja lapsiin kohdistuneesta väkivallasta.  Salaisuuksia on peitelty kauan, vuosikymmeniä.  Miehiä syyllistetään, mutta eikö teot hyväksyneet naiset ole yhtälailla syyllisiä.  

Hyvä tytär on enemmän lakithrilleri, koska pääesiintyjät ovat lakimiehiä, asianajajia.  Äiti kuolee väkivaltaisesti ja kaksi tytärtä Charlotte ja Samantha ovat todistamassa tekoa ja melkein itsekin saavat surmansa.  28 vuotta he kantavat tekoa sydämissään osaamatta käsitellä asiaa.  

Väkivalta iskee jälleen Pikevilleen.  Charlotte on kouluttautunut asianajajaksi ja jäänyt isänsä lakitoimistoon töihin.  Kaikki vanhat asiat palaavat mieleen.  Nyt niihin on käytävä käsiksi.

Susihukka on jälleen Nele Neuhaussin taattua hyvää jännitystä.  Nuoren tytön ruumis löytyy Frankfurtin läheltä joesta.  Kukaan ei tunnista tyttöä.  Viikot kuluvat ennen kuin rikospoliisit Pia Kirchoff ja Oliver von Bodenstain pääsevät jäljille.  Kaikkein ällöttävin rikos on tapahtunut.  Lapseen kohdistunut seksimurha.  Pedofiilit ovat sairaita, mutta tekoja ei voi hyväksyä millään mittakaavalla

Naiset ovat jännityskirjailijoina jonkun verran erilaisia kuin miehet.  Ovatko naiset kirjailijoina juonikkaampia ja kieroja ja miehet luottavat enemmän suoraan toimintaan.  Luen kyllä sujuvasti molempia.



tiistai 4. syyskuuta 2018

Stoner

John Williams. Alkuteos on kirjoitettu jo vuonna 1965 ja nyt vasta 2000 - luvulla teos on saanut sille kuuluvaa huomiota.  Ei luulisi miten tavalliseen elämään voi sisältyä niin paljon draamaa ja intohimoa, joka useimmiten tukahdutetaan.  

Kirja kertookin 1910 - luvun tapahtumista.  Silloin oli elettävä sen ajan normien mukaan.  Silloinkin ihmiset rakastuivat ja tekivät lapsia.  Silloinkin sitä tapahtui välillä väärien ihmisten kanssa.  Niinä aikoina ei kuitenkaan erottu ja jätetty lapsia jos oli vähänkään velvollisuuden tuntuinen.

Stoner kamppailee omien halujensa ja toiveidensa kanssa.  Hän haluaa opiskella ja jättää vanhempansa maatilalle niiden töiden pariin.  Vanhemmat, jos eivät pidä ratkaisusta, eivät sitä  sano, vaan antavat pojan mennä.  Yliopistoura on tähtäimessä ja William Stoner saavuttaa sen.

Avioliitto Edithin kanssa on todella erikoinen.  Edith on melkein välinpitämätön Williamia kohtaa, mutta suostuu avioliittoon.  Hänellä on omat syynsä tai häntä painostetaan.  Silloin sovittiin liitoista hyötyjen ollessa suuremmat kuin haittojen.  Siinä vain on se harmi, kun onnea sillä ei aina saa.  Tytär on melkein ainoa ilo siitä avioliitosta.  Senkin suhteen Edith saa melkein tuhottua.  Suhteessa on aina silti kaksi ihmistä.  Stoner luopuu mieluummin, kuin taistelee Edithiä vastaan.  

Stoner kokee intohimoisen rakkausuhteen toisen kanssa.  Sekin päättyy painostuksen alla.  

Onko ihminen heikko, kun antaa periksi, vai vahva, kun haluaa suojella kaikkia oman itsensä häviöksi.  Jos aina vain antaa periksi, niin oma sisäinen elämä sortuu vähitellen.  Joka ajassa ja paikassa on ihmisiä, jotka haluavat vallan avulla hallita toisia.

Tämä oli mielenkiintoinen kirja ja olen iloinen, että tuli luetuksi, vaikka sitä monta viikkoa pyörittelin hyllyssä.  



tiistai 21. elokuuta 2018

Valon kivi/Nefer Vaitelias

Christian Jacq.  Historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa.  Kuukausi on vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta tässä blogissa.  Ei niin, etten olisi lukenut ja hienoja kirjoja.  Joskus vaan on pakko pitää väliä ja nauttia vain lukemisesta.  Nyt tartuin taas haasteeseen ja aloitin lukemaan tätä sarjaa.  Seuraavakin sarjaan kuuluva kirja: Tietäjänainen, on lainattuna.

Kirjojen kirjoittaja on ranskalainen egyptologi ja kirjailija ja hän jos kuka tuntee asiansa.  Tämä kirja on julkaistu Suomessa vuonna 2000.  En ole aiemmin lukenut hänen kirjojaan.  Häneltä on ilmestynyt Ramses-sarja, joka myös on ollut suosittu.  Kahlaan usein kirjaston hyllyjä lukemista hakien, mutta en ole törmännyt näihin kirjoihin.  Nykyään kirjastossakin on kirjat jaettu aiheiden mukaan.  Olen vasta vanhemmalla iällä kiinnostunut historiallisista romaaneista.

Wikipediasta löysin lisätietoa kirjailijasta ja kirjoista.  Kun saan tämän sarjan luettua, ehkä luen myös Ramses - sarjan.


Tässä kirjassa on kyse Totuuden paikasta, jonka rikkauksia ja salaisuuksia moni halajaa.  Sinne eivät pääse kuin harvat ja valitut.  He, joilla on sydämessään intohimo ja taitoja  ja halua niiden avulla pyrkiä kylään. Kirjan päähenkilö Nefer Vaitelias on ollut kylän ulkopuolella hakemassa kutsua, jonka jokaisen salaiseen kylään haluavan on kuultava ilman muiden apua.  Hän tapaa Tulisydämen, joka haluaa samaan paikkaan.  He ystävystyvät ja antavat toisilleen apua matkan varrella.  He ovat epätasainen pari, Vaitelias on vakaa, hiljainen ja harkitsevainen, Tulisydän tulisieluinen ja aina valmis taistelemaan.  

Monta vuotta kuluu, mutta vaikeuksia kokien he pääsevät eteenpäin ja porttien sisäpuolelle.  Siellä olo ei kuitenkaan ole helppoa.  Vihollisia on joka puolella.