maanantai 6. marraskuuta 2017

Juurihoito

Miika Nousiainen.  Nousiainen on suosittu tv-persoona ja kirjailija.  Lukiessani tätä kirjaa mielikuviin nousi aina välillä Nousiaisen hahmo pöydän takana lohkomassa hauskoja mielipiteitä.  En tiedä vaikka hän kokeilisi juttujen läpimenoa yleisön edessä.

Kirja on hauska ja mielikuvituksellinen.  Sattumien summa, joka vie päähenkilöitä ympäri maailman etsintätehtäviin.  

Kirves ja etulyönti on tappelussa puoli voittoa.  Siinä on kaikki viisaus, minkä Pekka on saanut isältään.  Pekka menee hammaslääkäriin, jonka nimi on sama kuin hänen, Kirnuvaara.  Outo sukunimi tietää sitä, että kaikkien samannimisten on pakko olla sukulaisia.  Hammaslääkäri Esko ei heti halua kuulla mitään Pekasta tai muistakaan sukulaisista.  Peräänantamattomasti Pekka pääsee ujuttautumaan Eskon lähipiiriin.

Sukututkimus on nykyään muotia, mutta harvoin löytää sukulaisia noin vain yhtäkkiä.  Yksinäisyys on nykyaikana enemmän sääntö kuin poikkeus.  Kenties se on syynä suvun tutkimiseen.  Toivotaan löytyvän samansukuisia ja ehkä samanmielisiä ihmisiä.  Ystävät voi valita, mutta ei sukulaisiaan, niinkin sanotaan.  

Tämä tarina kertoo enemmän positiivisista tunteista sukua kohtaan.  Isää hakiessa yhteiset hetket tuovat hippusen onnea kaikille.  Kirjasta löytyy syvyyttäkin kaikkien sutkausten ja kiroilun alta.  Läheisten ilo on ilo itsellekin.  Juurihoitoa hampaille ja sydämelle.


maanantai 9. lokakuuta 2017

Häpeä

Karin Alvtegen. Psykologinen jännityskirja pitää otteessaan alusta loppuun. Häpeä saa aikaiseksi paljon pahaa, kun se nousee esteeksi ihmissuhteisiin tai tuleviin tekemisiin.   Kaikki ovat tunteneet joskus häpeän tunteita.  Toinen voi hallita toista ihmistä häpeän nostamisella esiin.  Pieni häpeän tunne häviää pian, mutta suuri kahlitsee.

Kirja kertoo kahdesta erilaisesta naisesta, joita syyllisyyden tunne kahlitsee.  Ylipainoinen Maj-Britt on tuominnut itsensä asuntoonsa ja Monika tuntee syyllisyyttä veljensä kuolemasta, syyllisyydestä, jota äiti vielä ruokkii.


Jäykkä uskonnollisuus aiheuttaa lapsissa välillä pelkoa.  Samoin kuin ankara kasvatus yleensä.  Lapset eivät ymmärrä  aikuisten ajatuksia häpeästä.  Pienet teot kasvavat suuriksi vuoriksi ylittää.  Viattomat teot muuttuvat synneiksi.


Liikenneonnettomuus laukaisee tilanteen etenemään lähes katastrofiksi.  Valehteleminen lisää häpeän tunnetta.  Viereltä löytyy onneksi järkeviä ihmisiä joiden avulla päästään alkuun parantumisen tielle.

Alvtegen onnistuu kirjassaan saamaan lukijalle tunteita laidasta laitaan.  Sääliä, vihaa ja empatian tunteita nousee mieleen kirjaa lukiessa.  


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Poika vuoren huipulla

John Boyne on kirjoittanut taas hienon romaanin, joka sattuu syvälle.  Hän osaa sen taidon.  Lapsi on vastaanottavainen, joka haluaa miellyttää.  Kirja kertoo pojasta, Pierrotista, joka jää sodan keskellä orvoksi.  Hän joutuu orpokotiin, josta hänen tätinsä otta pojan huostaansa.

Paikka, missä täti asuu, ei ole tavanomainen.  Pierrot joutuu unohtamaan nimensä, kotinsa opit ja ystävänsä.  

Toinen maailmansota on aikaa, josta on kirjoitettu paljon ja saatu paljon kertomuksia ihmiskohtaloista.  Monet ihmiskohtalot olivat surullisia, niin tämäkin.  Surullisia kohtaloita löytyi valloittajapuoliltakin.  Lapset oppivat vihaamaan aikuisten tavoin, eivätkä osanneet löytää oikeita tapoja käsitellä vihaa.

Kirja on niin kiinnostavasti kirjoitettua ja sen lukee ahmaisemalla, mutta mieleen jää kirjan sisältämä ajatus, miten opetamme lapsiamme elämään oikein ja toisia ihmisiä kunnioittamalla.  Rikoksia ihmiskuntaa kohtaan tekevät ihmiset eivät ole kunnioituksen arvoisia.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Muistin piinaamat

Islantilaista kirjallisuutta ei tule usein luettua jostain syystä.  Nyt tartuin islantilaisdekkariin Muistin piinaamat, jonka on kirjottanut Arnaldur Indridason.  Kirjailija mainitaan Islannin luetuimmaksi.  Enkä väitä vastaan, niin saattaa ollakin.  Hänen kirjansa ovat palkittuja ja käännetty parillekymmenelle kielelle.

Tässä teoksessa tutkitaan kahta tapausta yhdellä kertaa.  Äskettän tapahtunutta ja toista melkein unohtunutta murhaa.  Erlendur Sveinsson ja hänen päällikkönsä Marion Briem tutkivat sinnikkäästi monen jo unohtaman nuoren tytön katoamista ja lämpimästä lauhdevesialtaasta löytyneen miehen murhaa.  Jo erilaiset nimet aiheuttavat vähän vaikeutta lukemiseen, puhumattakaan Islannin erilaisesta luonnosta, joka tuntuu uskomattomalta.  Maan alta tuleva lämmin vesiallas on aika erikoinen paikka hukkua.  Hän ei lopulta olekaan hukkunut vaan pudonnut jostain korkealta.

Soppaan kun vielä heitetään amerikkalaisten sodan aikainen parakkikylä Reykjavikissä, josta tuli köyhien asuinalue sodan jälkeen.  Tapauksissa riittää selvittämistä.  Vielä yli parikymmentä vuotta sitten kadonneen tytön tapaukseen liittyvien ihmisten salailu ei meinaa loppua.  Se on monille ihmisille paha paikka.  Totuuden tuominen esiin aikanaan tekisi usein hyvää rikosten selviämiselle.  Toisaalta, mistä sitä voisi kirjoittaa, jos kaikki tapaukset selviäisivät tuosta noin vain.



  

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jussi Jurkka

Lauri Meri on kirjoittanut syvällisen elämäkerran Jussi Jurkasta.  Hän kuoli jo vuonna 1982, joten en nähnyt häntä tietenkään näyttämöllä.  Jussi Jurkan monet roolisuoritukset elokuvissa ja televisiossa sen sijaan olen nähnyt monta kertaa.  Uskon, että hän on ollut näyttämöllä vielä karismaattisempi ja herkempi, kuin elokuvarooleissa.

Lauri Meri on päässyt haastatteluiden ja tutkimusten avulla lähelle Jussi Jurkan olemusta ja sisintä.  Hänhän ei juurikaan itse antanut eläessään haastatteluita, eikä päästänyt toimittajia seuraamaan yksityiselämäänsä.

Koko Jurkan perhe oli kuuluisa näyttelijätaidoistaan.  Kirja avaa hiukan perheen kovaa arkea ja Jussi Jurkan lapsuutta.  Lapset eivät tiettävästi koskaan arvostelleet Emmi Jurkkaa, vaikka kirjasta voisi päätellä hänen joskus jättäneen lapset selviytymään itsekseen, vaihtuvien lastenhoitajien kanssa tosin.

Kenties kova lapsuus antoi näyttelijän elämään eväitä, miten esittää monenlaisia roolihahmoja.  Suuri lahjakkuus taisi asua Jussi Jurkassa jo lapsuudessa.  Ilman lahjakkuutta ei voi olla suuri näyttelijä.  Kaikkea ei voi oppia.  Roolin täytyy nousta sisältä.


Olen jostakin syystä lukenut monia elämäkertoja.  Suurten ihmisten kohtalot kiinnostavat tavallista ihmistä. Miten he ovat selviytyneet elämän haasteista?


  Ulkopuolinen kirjoittaja ei voi tietää kaikkea ihmisestä, josta kirjoittaa.  Lauri Meri on pystynyt luomaan Jussi Jurkasta elämäkerran, josta tulee tunne, että Jussi Jurkka piti paljon sisällään, mutta antoi kaikkensa näyttämöllä.


tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kun suuret sortuvat

Ken Follett.  Ryhdyin suururakkaan alkaessani lukemaan vuosisata-trilogian ensimmäistä osaa.  Jos muut osat ovat niin sujuvasti ja jännittävästi kirjoitettuja, kuin tämä ensimmäinen osa, ei ole mitään hätää jaksamisen suhteen.  


Ensimmäisestä maailmansodasta kertovan kirjan viiden perheen kohtaloista sodan melskeissä, ei heti osaisi odottaa suurta kaupallista mensetystä.  Niin kuitenkin kävi 2010, kun kirja julkaistiin.  Tunteet ja ihmisten väliset suhteet ovat aina ajankohtaisia.  Sota kärjistää tapahtumia ja 1910-luvulla ei ollut soveliasta tehdä kaikkea sitä, mikä nyt voi tuntua hullulta.


Perheet Englannissa, Saksassa, Venäjällä ja Amerikassa, joutuvat samaan sodan melskeeseen.  Heidän kohtalonsa kietoutuvat toisiinsa. 


Vallanpitäjät juonittelevat joka maassa, vallasta ei ole helppoa luopua.  Työväki on alistettua, naisilla ei ole äänioikeutta, eikä oikein muitakaan oikeuksia.   Kaikissa näissä vaikeuksissa ihmiset haluavat nousta vallanpitäjiä vastaan.  Venäjällä kaatuu Tsaari ja muissakin maissa halutaan eroon luokkayhteiskunnasta.


Elämä on hurjaa, mutta kuitenkin haluttava asia.  Kukaan ei halua kuolla sodan uhrina.  Omaa maata halutaan puolustaa, mutta ei ihan mistä hinnasta tahansa.



  • Kun suuret sortuvat. (WSOY 2011) (Fall of Giants)
  • Maailman talvi (WSOY 2013) (Winter of the World)
  • Ikuisuuden ääri (WSOY 2015) (Edge of Eternity)


Siinä ovat trilogian kaikki kirjat.  Jossain vaiheessa muutkin osat on luettava.  Näin hyviä ja sujuvasti kirjoitettuja kirjoja saa harvoin käsiinsä.    Ensimmäinen osa on hiukan vajaa 900 sivuinen.  Historialliset romaanit ovat alkaneet kiinnostaa minua yhä enemmän.  Haluan tietää mitä ihmiset ovat tehneet ja ajatelleet ennen meitä.  Romaani ei tietenkään ole yksi yhteen historian totuuden kanssa, mutta ainakin Folletin kirjoittamana se tuntuu siltä.



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Nukkekaappi

Jessie Burton.  Kirja vie 1600-luvun Hollantiin,Amsterdamiin.  Kaikki oli kiellettyä ja avioliitot solmittiin sopimuksin.  Nella Oortman ei tiennyt mihin joutui, kun hänet naitettiin Amsterdamilaiselle kauppiaalle.  Aviomies ei ollut vastassa kun hän saapui uuteen kotiinsa.  Häälahjaksi aviomies toi talon kopion, joka oli nukkekaappi.

Salaperäiseltä miniatyristiltä Nella tilasi ensimmäiset tavarat, joka kuitenkin lähetti talon asukkaiden näköisnuket.  Nukkekaappi ennusti tulevia tapahtumia, jotka Nella havaitsi vasta jälkeenpäin.

1600 - luku on jo niin kaukana, että sinne voi  kuvitella mitä vain.  Se on kuin tulevaisuus, joka on jo mennyt.  Kaikki erilaisuus tuomittiin, mutta oltiin silti uteliaita muiden tekemisten suhteen.  Kuolemanrangaistus ei silloinkaan estänyt ihmisiä tekemästä luontonsa mukaan.

Kirja on erilainen ja erikoinen.  Rakkautta, jännitystä, väkivaltaa, rahanahneutta ja paljon muuta on kirjailija saanut sisällytettyä kirjaan, jonka nimestä ei voi odottaa tai aavistaa mitään.  Kirjan halusi lukea nopeasti loppuun saadakseen selville mitä tapahtuu.  Loppu ei ollut ihan sellainen, minkälainen sen olisi halunnut olevan.  Toisaalta se on kirjailijan vapaus tehdä kirjasta minkälaisen haluaa ja siihen on tyytyminen