maanantai 26. elokuuta 2019

Synnintekijä

Milja Kaunisto.  Kauniston esikoisteos on historiallinen romaani.  Se kertoo 1400 -luvun elämästä.  Olavi Maununpoika, Turun piispa Maunu Tavastin ottopoika lähtee Pariisiin oppimaan lisää kirkosta ja uskonnosta.  Pariisi ei loistokas kaupunki niihin aikoihin.  Löyhkää ja köyhiä ihmisiä.  Synti on hänen ajatuksissaan kuoleman vakava juttu.  Siitä ei pääse irti kukaan.  Siihen aikaan synti on ollut ihmisten ajatuksissa paljon pahempi asia kuin nykyään.  Henki oli katkolla pienemmistäkin rikkeistä.  

Ihminen on kuitenkin raadollinen, eikä synnitön ole kukaan.  Papit olivat usein vielä pahempia synnintekijöitä kuin tavallinen kirkkokansa.  Heillä oli paljon valtaa tavallisiin ihmisiin ja papiksi opiskeleviin.  Jos halusi jotain enemmän oli alistuttava.  

Olavi Maununpojasta tulee Olaus Magnus, joka löytää rakkautta ja ystävyyttä, mutta myös rankkaa elämää.  Hän tekee välillä vääriä valintoja, selviää ja jatkaa kilvoittelua elän kujanjuoksussa.

Milja Kaunisto on onnistunut mielestäni hyvin saamaan kirjaan vanhahtavia sanoja ja sanontoja, jotka omalta osaltaan auttavat luomaan aidon tunnelman.  Runsautta oli syntien tekemisessä, sillä alleviivattiin hairahdusten ja himojen voimaa ihmisen elämässä.  Ei ihan ähkyä tullut, mutta oli sillä rajalla.

Seuraava tähän sarjaan kuuluva on Kalmantanssi.  Pakkohan sekin on lukea, saadakseni tietää seuraavat tapahtumat.


maanantai 1. heinäkuuta 2019

Syyllinen

Lisa Ballantyne. Ballantynen esikoisromaani oli täyskymppi. Se ilmestyi suomeksi 2012.  Siinä on kaikkea: rikos, jännitystä, oikeussalidraamaa ja henkilösuhteita.  Pieni poika, Ben Stokes, löydetään pahoinpideltynä ja surmattuna puistosta.  Miltei heti löydetään syylliseksi epäilty, kolme vuotta vanhempi Sebastian Croll, jonka kanssa uhri on tapellut.

Asiaa alkaa selvittämään asianajaja Daniel Hunter. Hän käy läpi myös omaa lapsuuttaan, vaikeuksiaan löytää tie aikuisuuteen. Hän on huostaan otettu ja yksinäisen naisen adoptoima poika.  Adoptioäiti Minniellä on omat demoninsa, joiden kanssa hän kamppailee. Daniel tuntee syyllisyyttä tekemisistään ja vertaa itseään Sebastianiin.  Daniel haluaa pelastaa Sebastianin vankilalta vaikka tajuaa Sebastianin kaipaavan apua elämään eikä rikoksen selvittämiseen.

Jännitys lukiessa on melkein käsin kosketeltavissa.  Jokaisen sivun kääntymisen jälkeen odotan asian ratkeavan Sebastianin pelastumiseen. On ihan siinä ja siinä, etten vilkaise viimeisiä sivuja ennenaikaisesti.

Nykyisin on tullut paljon kirjoja, joissa käsitellään lapsen tekemiä rikoksia.  Tekeekö lapsi ne pahuuttaan vai ymmärtämättömyyttään.  Se on selvää. että lapsi tarvitsee ohjausta ja tukea sekä turvallisuutta, selvitäkseen kaikista esteistä.

Lisa Ballantyne on tämän jälkeen kirjoittanut jo pari kirjaa lisää.  Aion lukea  ainakin  seuraavan kirjan, selvittääkseni jatkuuko sama laatu seuraavassa kirjassa. Mikäli niitä löytyy suomennettuna.  Tällä hetkellä ei ainakaan kirjastosta löydy.


tiistai 19. maaliskuuta 2019

Peili

Outi Pakkanen.  En ole tainnut lukea Pakkasen kirjoja aiemmin.  Nyt luin ja olin tyytyväinen.  Jännitystä voi saada kirjaan roppakaupalla ilman yhtään murhaa tai pahoinpitelyä.  Ihmisten väliset jännitteet tuovat ympärillä olevillekin haastavan tunnelman.  Jokainen sana pitää miettiä, ettei toinen hermostu tai pahastu.  Riitoja saadaan pienemmistäkin asioista, saati avioeroja.

Lapsella, jota pitäisi suojella, onkin vahva oma halu.  Kihistään ja kähistään, onhan siinä pakko tulla joku välien selvittely.  Tulivuorena se sitten tuleekin.  Mukana on entisiä ja nykyisiä kumppaneita, mummoja ja ulkopuolisia.


Kirja kuuluu Anna Laine - dekkareihin.  Tässä kirjassa hän on enemmänkin tarkkailija ja loppuselvittelijä.  Vaikka näin kirjan kannessa merkin sarjasta niin en oikein pitänyt häntä poliisin tarkkailijana, niin kuin Agatha Christien Ms Marplea.  Tarkkanäköisenä hänellä on tiedossa, että jotain vakavaakin on menossa.  

Täytyypä lukea muitakin Pakkasen kirjoja.  Tämä ainakin tuntui mielenkiintoiselta.  Nopeasti sen luinkin läpi.  Ei sitä oikein voinut kädestään irrottaa ennen kuin viimeinen sivu oli luettu.


sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Ajo

Juha Itkonen.  Ihminen ei aina tiedä mikä on se hetki, kun täytyy lähteä.  Lähtö on hätähuuto itselle ja muille.  Kaikki ei ole hyvin elämässä.  Tulee pakkotilanne, on pakko lähteä pois, jotta saa apua.  Ajo on monikerroksinen tarina kolmen ihmisen lähtöaikeista.  Joku pelastuu, joku ei.  

Perheenäiti lähtee lapsen kanssa autolla Saksaan, pakenee välien selvittelyä, itseään tai miestään.  Hän harhailee paikasta toiseen,  eikä ole yhteydessä kehenkään, kenties saadakseen läheiset huolestumaan.  Rakkauden menetys pelottaa.  Onko mitään tehtävissä jos toinen ei välitäkään.  

Tienhaaraan joutuu kolme saman suvun ihmistä.  Se voi olla sattumaa tai sitten ei.  Vuosikymmenien kuluessa perheissä tulee erkaantumisia pahojen tapahtumien takia.  Tapahtumia ei osata selvittää puhumalla toinen toiselle.  Tulkinnat tapahtumista voivat erota kuin yö päivästa.

Onko sitten parempi lähteä kohti tuntematonta, kuin jäädä paikan päälle selvittelemään ja ehkä riitelemäänkin. 

Juha Itkonen pääsee hyvin ihmisten aivoitusten sisälle.  Hiertävien pimeiden ajatusten, jotka saavat läheisetkin lähtemään vaikka eivät sitä tosissaan halua. 



maanantai 21. tammikuuta 2019

Koukussa dekkareihin

Hyvä dekkari on kuin suklaarasia, se on pakko lukea nopeassa tahdissa.  Sitä ei voi jättää kaappiin tai lainaamatta.  Se kutsuu lukemaan alusta loppuun.  Murhaaja tai pahantekijä pitää saada kiinni ja vastaamaan teoistaan.  Niitä on ollut kymmeniä tai satoja minun lukijan taipaleellani.

Niitä on vaikea, mahdotonkin, laittaa paremmuusjärjestykseen.  Jotkut toki hohtavat muistissa monen vuoden jälkeenkin.  Saman kirjailijan kirjat on pakko lukea.  

Lista alkaa olla aika pitkä:

Lars Kepler, John Grisham, Pierre Lemaitre, Karin Alvtegen, Nele Neuhaus, Karin Fossum, Camilla Läcberg, Douglas Preston ja Lincol Child, Henning Mankell ja Ruth Rendell.  Unohtamatta tietenkään Agatha Chiristietä, joka monelle on antanut sykäyksen ensimmäiseen dekkarikokemukseen.  Se aina harmittaa, kun kirjailija lopettaa dekkarien kirjoittamisen, luonnollisesta syystä tai muuten vain.

Paljon hyviä kirjailijoita jäi varmaan mainitsematta. Olen lukenut suomalaistenkin kirjailijoiden dekkareita ja toiset niistäkin ovat ihan nautinnollisia esim. Max Manner, Harri Nykänen, Matti Rönkä ja Leena Lehtolainen 

https://www.lukulamppu.fi/top-10-kotimaiset-dekkarihahmot/

En osaa sanoa miksi suomalainen dekkarikirjallisuus ei niin hyvin sytytä minua.  Kenties se on liika tuttuus asioihin.  Moneen suomalaiseen dekkariin on ympätty turhaa huumoria, tehdään poliiseista ja rikollisista hölmöjä ja tyhmiä.  Parhaat rikolliset, ainakin kirjoissa, ovat älykkäitä, joita ei voi voittaa kuin vielä älykkäämpi poliisi.

Dekkarit ovat aikuisten satuja, joissa voi tapahtua mahdottomiakin asioita.  Parhaat kirjailijat pystyvät kirjoittamaan ne niin, että ne voisivat olla totta.  Helppoa dekkareiden kirjoittaminen ei tietenkään ole.  Ne eivät nouse ikinä palkintosijoille, kun valitaan huippukirjallisuutta, mutta klassikoita niistä joistakin tulee.  Ja se on minusta yhtä hyvä kriteeri, kuin joku muukin.

















tiistai 4. joulukuuta 2018

Varpunen

Auli Mantila.  Mantilan esikoiskirja vuodelta 2005.  Hänen ohjauksensa, Neitoperho elokuvassa teki minuun jo vaikutuksen. Leea Klemola elokuvan pääroolissa oli myös huippusuoritus.  Tässä kirjassa on jotakin samaa.  Omasta mielestään epäonnistunut nuori tekee pahaa itselleen ja muille.


Kirja kertoo Inkeri Ahosta, vakuutusetsivästä, joka on huolehtinyt sisarestaan Elinasta ja jäänyt itse lapsettomaksi.  Jotenkin tuntuu, että hän elää vain sisarensa ja hänen perheensä kautta.  Inkeri on itse tuhon partaalla, kun sisar kuolee onnettomuudessa.

Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.  Vakuutusetsivänä hän tutkii tapausta, auton varkautta ja polttoa, joka loppujen lopuksi liittyy sisaren onnettomuuteen.  

Inkeri on vastuunkantaja, joka on pettynyt, kun ei pystynyt huolehtimaan sisrestaan Elinasta.  Hän yrittää auttaa onnettomuuteen syyllistä poikaa, joka on jo saavuttamattomissa.  

Vastuunkantajat keräävät harteilleen yhteiskunnan murheita.  Hartiat ovat useimmiten liian heikot kannattelemaan niin suurta vastuuta.  Mikä on  yhteisön vastuu yksilöstä?  He jäävät liian usein yksin.  Tämäkin poika on joskus alussa pyytänyt apua, mutta huomaa tulevansa läpinäkyväksi muille ihmisille.  Häntä ei huomata, eikä välitetä.  Poika käyttää rajua keinoa huomatuksi tulemisessa.  Itse hän on jo poissa, kun kiinnostus viimein herää.



maanantai 12. marraskuuta 2018

Hyvä tytär ja Susihukka

Kaksi jännittävää thrilleriä.  Hyvä tytär kirjan on kirjoittanut Karin Slaughter ja Susihukan Nele Neuhaus.  Molemmat kirjailjat osaavat hiljaa hivuttavan jännityksen lisäämisen.  Jännitys säilyy loppusivuille asti.  Kirjat ovat sen verran paksuja, ettei niitä ajanpuutteen takia voi lukea yhtämittaa, mutta haluaisi kyllä.

Molemmat kirjat saavat alkunsa murhasta ja lapsiin kohdistuneesta väkivallasta.  Salaisuuksia on peitelty kauan, vuosikymmeniä.  Miehiä syyllistetään, mutta eikö teot hyväksyneet naiset ole yhtälailla syyllisiä.  

Hyvä tytär on enemmän lakithrilleri, koska pääesiintyjät ovat lakimiehiä, asianajajia.  Äiti kuolee väkivaltaisesti ja kaksi tytärtä Charlotte ja Samantha ovat todistamassa tekoa ja melkein itsekin saavat surmansa.  28 vuotta he kantavat tekoa sydämissään osaamatta käsitellä asiaa.  

Väkivalta iskee jälleen Pikevilleen.  Charlotte on kouluttautunut asianajajaksi ja jäänyt isänsä lakitoimistoon töihin.  Kaikki vanhat asiat palaavat mieleen.  Nyt niihin on käytävä käsiksi.

Susihukka on jälleen Nele Neuhaussin taattua hyvää jännitystä.  Nuoren tytön ruumis löytyy Frankfurtin läheltä joesta.  Kukaan ei tunnista tyttöä.  Viikot kuluvat ennen kuin rikospoliisit Pia Kirchoff ja Oliver von Bodenstain pääsevät jäljille.  Kaikkein ällöttävin rikos on tapahtunut.  Lapseen kohdistunut seksimurha.  Pedofiilit ovat sairaita, mutta tekoja ei voi hyväksyä millään mittakaavalla

Naiset ovat jännityskirjailijoina jonkun verran erilaisia kuin miehet.  Ovatko naiset kirjailijoina juonikkaampia ja kieroja ja miehet luottavat enemmän suoraan toimintaan.  Luen kyllä sujuvasti molempia.