tiistai 10. heinäkuuta 2018

Iltalaulaja

Kati Tervo.  Runollinen, kesänmakuinen ja suloinen romaani kuuluisasta taiteilijasta, Ellenistä, joka saapuu yksin viettämään kesää Hämeeseen.  Hän muistelee ja maalaa tauluja.  Muistoissa kulkee ihana entinen elämä ja luopumisen surukin.  

Apulaisekseen Ellen saa Taimin, joka ihailee Elleniä ja hänen taulujaan.  Taimillakin on unelmissa taiteilijan ura.   Ellen on taiteilija koko sydämeltään ja siihen uppoaa elämäkin.  Taulut ovat tärkeimpiä, luonnosta ja ihmisistä löytyy mallit ja taulut saavat täyttymyksensä.  Omasta mielestään huonot taulut Ellen tuhoaa.

Kaksi erilaista naista on tukena toisilleen.  Ei suurikaan taiteilija tule toimeen yksin.

Kati Tervo parantaa kirjailijan uraansa ja voi yltää vaikka mihin.  Hän on löytänyt oman tyylinsä.  Sukupuu, edellinen romaani, oli jo hieno.  Nostan tämän sen yläpuolelle.  Tämä kirja voi olla klassikkokin, sen näyttää aika.  

Kaikkien kirjojen ei tarvitse olla kooltaan suuria, ollakseen suuria sisällöltään.  Tämän voisi lukea uudestaan jonkun ajan kuluttua.




lauantai 23. kesäkuuta 2018

Lopotti

Tommi Kinnunen.  Tämä kirja oli hämmentävä teos. Olen elänyt -60 luvulla ja muistelin, olinko kuullut kenenkään puhuvan homoista.   En ollut, eikä tuttavapiiriini kuulunut liioin sokeita ihmisiä.  Kuuroja ja kuulovammaisia oli.  Homous oli aihe, josta ei puhuttu lapsien kuullen.  Sokeus oli varmasti myös vamma, jota ei soisi kenellekään.

Tämä kirja on sukutarina, mutta myös henkilötarina, jossa kerrotaan sokean Helenan ja Tuomaksen tarinat.  Kumpikin kamppailee tahollaan vaikeuksia vastaan.  Suvaitsemattomuutta on vieläkin viljalti, mutta aiemminen homous vaiettiin kuoliaaksi ja sokeat ohjattiin erilaisiin laitoksiin oppimaan turhiakin taitoja.  Ei välitetty, vaikka he olisivat olleet lahjakkaita muillakin aloilla.  

Tähän tarinaan ei ole uskontoa kytketty, mutta pohjoisessa Suomessa uskonto aiheutti monelle tietään etsivälle nuorelle vaikeuksia.  Ulos pääsyä tai helpotusta tuskaan haettiin monella tavalla, viinasta, lääkkeistä tai lopullisemmasta tavasta, kun ei ollut muuta tietä.

Tommi Kinnunen on kirjoittanut aiheesta ajattelemista vaativan kirjan.  Hän kirjoittaa sulavasti luettavaa tekstiä ja kauniita sanoja.  Tekstistä huomaa asiantuntijan otteen. Tämä kirja kannattaa ottaa luettavaksi.




tiistai 29. toukokuuta 2018

Nukkumatti

Lars Kepler.  Taattua jännitystä Kepleriltä.  Tämä on hyvää kesälukemista.  Sujuvasti kirjoitettua, jossa jännitys pysyy alusta loppuun.  Suomalaisesta on aina mielenkiintoista, kun pääosassa on suomalainen.  Suomalainen Joona Linna on poliisi, joka on taitava, sitkeä ja pääsee aina  lopputulokseen.  Välillä hän joutuu luopumaan omasta hyvästään, mutta hän ei anna periksi.

Olen lukenut aiemminkin Keplerin dekkareita ja olen pitänyt jokaisesta.  Jollakin on vaan taito viihdyttää ja kiihdyttää.  Tämän kertainen vastus on vaarallisemmasta päästä.  

13 vuotta sitten lapsena kadonnut mies löytyy hengissä.  Mitä on tapahtunut niiden vuosien aikana.  Joona Linna lähtee selvittämään tapausta.  Ongelmalliseksi asian tekee, kun varsinainen rikollinen on saatu kiinni ja on mielisairaalassa.  Onko päärikollisella kumppani?  Joona ei voi itse soluttautua  suljetulle osastolle voittaakseen sadistisen sarjamurhaajan.  Siihen saadaan suostumaan Saga, karismaattinen poliisi, joka on ainoa, kenellä siihen voi olla mahdollisuus.

Aina kun aloitan dekkarin lukemisen, olen varma, ettei mitään uutta enää keksitä.  Melkein aina olen ollut väärässä.  Kirjailijoiden mielikuvitus on loppumaton.  Jostakin mielen syvyyksistä tai tosielämän tapahtumista löytyy vielä uusia tapoja tappaa tai kiduttaa uhreja.  Ihminen on kiero eläin joka on syntynyt selviytymään kuten rotat.  


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Tie

Cormac McCarthy.  Lohduton, mutta jotenkin toivoa antava kirja.  Maailma on musta ja vetää viimeisiä henkosiaan, silti löytyy hyviäkin ihmisiä.  Kaksi heistä, isä ja poika, vaeltaa pitkin  teitä syötävää etsien, väistellen muita ihmisä.  Maailmassa on vallalla selviytymisen aika.  Ei ole enää mitään.  

Miten säilyttää toivo tulevasta, kun maailma on pelkkää tuhkaa.   Isä ja poika kulkevat eteenpäin teitä, löytäen välillä ruokaa jonkun varastoista.  

Poika haluaa uskoa toisiin ihmisiin, isältä ei löydy luottamusta.  Toisiaan tukien he etenevät vastoinkäymisten yli.

Vaikka kirja on synkkä ja epätoivoinen, aina on jollekin hetken tulevaisuus, jota kohti voi kamppailla.  Tästä kirjasta on tehty elokuvakin, jossa Viggo Mortensen ja Kodi Smit-McPheeon  ovat pääosassa.

Voisi hyvin kuvitella tulevaisuuden tämän kaltaiseksi.  Maapallo on sisältä hyvin kuuma ja se voi purkauttaa monesta kohtaa tulta ja tulikiveä.  Samoin ihmisten itsensä tekemät virheet voivat aiheuttaa maapallolle vakavaa haittaa.  Kirja antaa ajattelemisen aihetta kaikille.  Hieno kirja.


perjantai 20. huhtikuuta 2018

Houreuni

Preston ja Child.  Palaan aina uudestaan Pendercastin seikkailuihin.  Niissä on vauhtia ja erittäin vaarallisia tilanteita.  Pendercast on outo tyyppi, kuten tapauksetkin, joita hän käsittelee.  Monta vuotta aiemmin hänen vaimonsa Helen on kuollut ja silloin Pendercastin mielestä se oli onnettomuus.  Se paljastuukin yllättäen murhaksi, kun murhaaja on tehnyt yhden virheen ja se on liikaa.

Tutkintaa tehdään monella mantereella.  "Afrikasta Amerikkaan"  voisi hyvin olla matkan nimi.  Taisteluja ja väijytyksiä vastaan taistellaan vanhoista kartanoista suoalueille.  Pendercast tuntuu haavoittumattomalta.  Hänen apulaisensa D'agosta on menettää henkensä, tilalle palkataan vähän vastaan hangoitteleva D'agostan naisystävä Laura Hayword ja murhaajan metsästys jatkuu.

Mielenkiintoiseksi kirjan tekee odottamattomuus.  Käänteitä ja tapahtumia on paljon ja se pitää mielenkiinnon yllä.  Yhtäkkiä esiin pomppaa Pendercastin holhokki, joka ei tunnu liittyvän tapaukseen millään. Kenties sekin on vain keino saada tarinaan sekavuutta.  Pitää pitää kirjasta kiinni ettei putoa matkasta.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Maailma vailla loppua

Ken Follet.  Suurten kirjojen kirjoittaja.  Kirjat ovat lähes poikkeuksetta1000 sivuisia.  En voi lakata ihmettelemästä, miten jotkut kirjailijat pystyvät tähän.  Tämä kirja on toinen osa 1300-luvun elämästä.  Ensimmäisen luettuani (Taivaan pilarit), oli pakko ryhtyä lukemaan myös toista osaa.  Kirja alkaa pari sukupolvea Taivaan pilareiden jälkeen.  Kirkollisissa merkeissä eletään edelleen.  

Naiset ovat tässäkin kirjassa pääosissa miesten rinnalla.  He eivät silloin päässeet korkeimmille paikoille, mutta naiset vaikuttavat miesten kautta.  He ovat yhtä ovelia, viisaita ja suunnitelmallisia kuin miehet.  Elämä on raakaa ja julmaa, suorastaan taistelua leivästä ja elämästä.  

Priori ja muut kirkon johtohenkilöt voivat määrätä ihmisten arkisesta elämästä ja kansa antaa perheeltään lapsenkin kirkolle, saadakseen hyvän iankaikkisen tulevaisuuden.

1300-luvun Englanti oli valtataisteluiden tanner.  Kuninkaat vaihtuivat tiheästi ja heidän väkensä myös.  Aika sisältää juonittelua, sotia, vallanhimoa, murhaamista, kidutusta, mutta myös rakastumisia ja suvun jatkamista.  

Kirja seuraa muutaman suvun jäsenen rimpuilua kirkon ja muiden vallanpitäjien puristuksessa.  Suku tulee aina ensin, vaikka muut saisivat kärsiä.  Rahan ja vallan ahneus saa tekemään julmiakin päätoksiä.

Jos on silloin ollut tuhoajia, on ollut rakentajiakin.  Merthin on rakentajien sukua, jolla on unelmia rakentamisesta ja unelmiensa naisesta Carisista.  Caris on voimakastahtoinen nainen, jolla on omat unelmansa, hän ei halua olla pelkkä miehen jatke, vaan voimakas johtaja.  

Vietit ovat voimakkaita.  Miehet ottavat naisen jos haluavat.  Naisillakin on viettinsä, he kuitenkin joutuvat useimmiten kärsijän rooliin, sen takia naiset yleensä tyytyvät siihen mitä mies määrää.  

Naisena, olen mielissäni, että edes kirjoissa nainen voi tehdä päätöksiä omassa elämässään.  Koska aina naisellakin on ollut oma tahto.  Nykyisin asiat ovat toisin osassa maailmaa.


torstai 4. tammikuuta 2018

Alex

Pierre Lemaitre.  Kirja sai International Dagger - palkinnon vuonna 2013: paras ulkomainen rikosromaani.  Erikoinen ylikomisario Camille tarttuu taas rikostutkintaan.  Huikean jännittävä romaani Alex nimisestä naisesta, joka joutuu rikoksen uhriksi.  Mutkikkaiden vaiheiden jälkeen paljastuu aina yllättävämpiä totuuksia rikoksesta ja Alexista.  Kirja on luettava itse, sen juonta on turha kertoa etukäteen.

Lemaitre on luonut päähenkilön, ylikomisario Camillen, pienikokoisen jättiläisen.  145 cm pitkän, älykkyyttä ja päättelykykyä uhkuvan miehen, joka peräänanatamattomasti ratkaisee rikoksen.  Häntä voisi verrata Agatha Christien Poirotiin.  Oikeastaan hän on vielä parempi.  Hän päästää välillä tunteensa valloilleen liiankin kanssa.  Camillella on apunaan luotettavat alaisensa, jotka tuntevat pomonsa tavat ja kyvyt.

Camille ei ensin halua lähteä mukaan tutkintaan, koska tapaus muistuttaa liikaa hänen kuolleen vaimonsa Irenen tapausta.  Rikospoliisin päällikkä Le Guen on eri mieltä.  Lopulta Camille lupaa tutkia tapausta, kunnes lomalla oleva poliisi tulee takisin.  Camille kiinnostuu lopulta tapauksesta, eikä päästä sitä käsistään ennen loppuratkaisua.

Myös kannen tekijä on päässyt kirjan luonteen sisälle.  Päähenkilö on toisenlainen, mitä ulkonäkö ensin näyttää.