sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Nukkekaappi

Jessie Burton.  Kirja vie 1600-luvun Hollantiin,Amsterdamiin.  Kaikki oli kiellettyä ja avioliitot solmittiin sopimuksin.  Nella Oortman ei tiennyt mihin joutui, kun hänet naitettiin Amsterdamilaiselle kauppiaalle.  Aviomies ei ollut vastassa kun hän saapui uuteen kotiinsa.  Häälahjaksi aviomies toi talon kopion, joka oli nukkekaappi.

Salaperäiseltä miniatyristiltä Nella tilasi ensimmäiset tavarat, joka kuitenkin lähetti talon asukkaiden näköisnuket.  Nukkekaappi ennusti tulevia tapahtumia, jotka Nella havaitsi vasta jälkeenpäin.

1600 - luku on jo niin kaukana, että sinne voi  kuvitella mitä vain.  Se on kuin tulevaisuus, joka on jo mennyt.  Kaikki erilaisuus tuomittiin, mutta oltiin silti uteliaita muiden tekemisten suhteen.  Kuolemanrangaistus ei silloinkaan estänyt ihmisiä tekemästä luontonsa mukaan.

Kirja on erilainen ja erikoinen.  Rakkautta, jännitystä, väkivaltaa, rahanahneutta ja paljon muuta on kirjailija saanut sisällytettyä kirjaan, jonka nimestä ei voi odottaa tai aavistaa mitään.  Kirjan halusi lukea nopeasti loppuun saadakseen selville mitä tapahtuu.  Loppu ei ollut ihan sellainen, minkälainen sen olisi halunnut olevan.  Toisaalta se on kirjailijan vapaus tehdä kirjasta minkälaisen haluaa ja siihen on tyytyminen


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toisten lapset

Torey Hayden.  Toisten lapsia oppii rakastamaan ja puolustamaan heitä muita vastaan.  En tiedä voiko olla näin hyviä ihmisiä.  Vammaiset ja kaltoinkohdellut lapset tarvitsevat puolustajia ja kärsivällisiä opettajia.  Kirja kertoo neljästä lapsesta joita opettaja Hayden vie eteenpäin yhden lukukauden ajan.

Vastuksia on paljon ja yhden henkilön varassa oleva luokka on monta kertaa vaikeuksissa.  Lapset suorastaan sysätään Toreyn luokkaan.  Muut ovat jo luovuttaneet.  Toreye saa paljon aikaan, mutta kaikkia ongelmia hän ei pysty ratkaisemaan.

Terveetkin lapset ovat haasteellisia, kuinka haasteellisia ovatkaan moniongelmaiset lapset.  Väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä kokeneet lapset tarvitsevat aikaa ja rakkautta.  Niitä vain ei tässä ajassa olla valmiita antamaan.  Kärsimättömyys vie tuhoon.

Kun lukee ihmisistä, jotka pystyvät lähes mahdottomiin juttuihin, niin tuntee itsensä pieneksi.  Silloin tällöin on hyvä lukea sellaisista ihmisistä.  Voi päästä eteenpäin omissa ongelmissaan, jotka voivat olla hyvin pieniä, mutta kasvavat päässä vuoren kaltaisiksi.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Poliisin pojat

Kirjoittanut Raija-Sinikka Rantala..  Tämä kirja vei minut lapsuuteeni 50 ja 60-luvuille.  Paikka tietenkin on eri, mutta asiat niin tutunoloisia.  Elämä oli köyhää, mutta naapurit tuttuja.  Pihapiirissä kaikkien teot tunnettiin ja tiedettiin, eikä niistä oltu hiljaa.  

Matin isä on menettänyt poliisin työnsä juoppouden takia ja katkeruus on jokapäiväistä.  Äiti kannattelee harteillaan perhettä.  Elämä menee eteenpäin jotenkin päivä kerrallaan.  Matti ihailee isoveljeään Aikkaa, joka taitaa olla isänkorvike, kun oma isä ei pysty aina olemaan isä pojilleen.

Kaikki muuttuu kehityksen myötä.  Yhteisöllisyys häviää.

Kerronta kirjassa on sujuvaa ja siinä myötäelää mukana lukiessaan, iloissa ja surussa.  Tavallisesta elämästä voi kertoa monella tavalla.  Tavallinen arkikin voi  olla erikoista.  Aina ei tarvitse kertoa superihmisistä vaan voi nostaa pienen ihmisen näyttämölle ja kertoa hänen elämästään.

Rantala on myös teatteriohjaaja, joten hän osaa draaman kaaren kertomisen.  Tämä kirja oli nautittava lukukokemus.


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Avojaloin ja Raaka tie Raatteeseen

20 tositarinaa karjalan kannakselta.  Kirjoittamassa Anna Kortelaisen lisäksi:Martti Bacman, Laila Hivisaari, Eija Järvinen, Teemu Keskisarja, Eeva Kilpi, Johanna Piipponen, Heidi Rytky, Hannu Takala ja Heikki Ylikangas.  Anna Kortelainen on kirjoittanut puolet teksteistä.  On hienoa lukea ihmisistä, jotka ovat eläneet vanhaan hyvään aikaan, siis ennen sotia.

Karjalan kannas kiinnostaa minua, kun omatkin juureni ovat sieltä saaneet alkunsa.  Avojaloin kertoo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuista ihmisistä.  He ovat osittain unohtuneet nykyajan ihmisiltä.  Heidän kiehtovat kohtalonsa saavat arvoisensa kertomukset.  Historian tutkiminen ihmisten elämästä saattaa olla kiven takana.  Pieniä palasia sieltä täältä koottuna yhteen sujuvaan kertomukseen on ihailtavaa työtä.

Historia avautuu eri lailla kertomuksina, kuin litania vuosilukuja.




Samaa työtä on tehnyt Teemu Keskisarja kirjassaan Raaka tie Raatteeseen.  Hänenkin kirjansa sisältää historiaa, joka kerrotaan ihmisten kautta.  Ei vain suuria tapahtumia, vaan ihmiset osana sitä.




Sodat näyttävät miten ihmisestä tulee raaka ja julma saadessaan aseen käteensä.  Eloonjäämiskamppailu on raakaa, eikä silloin välitetä kuin omasta hengestä.  Venäjä kuljetti Ukrainalaisia puolustamaan maataan Suomen rajalle.  Huonoissa varusteissa he hävisivät suomalaisille lumisilla tantereilla.  Ei suomalaisillakaan ollut häävejä varusteita, mutta taistelutahto oli kova ja yhteistyö toimi.

En aiemmin ole koskenut historiakirjoihin monestikaan.  Kaikissa kirjoissa kerrotaan tietysti eletystä elämästä, mutta nämä kirjat kertovat todellisista ihmisistä.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Leo Jokela, vaatimaton sivuosien sankari

Kirjoittanut Asko Alanen.  Leo Jokela oli pienten osien suuri mies.  Hän esiintyi isossa määrässä suomalaisia elokuvia.  Leo Jokela otti vastaan kaikki osat, mihin häntä pyydettiin, jos vain aika riitti.  Varmasti siitä johtuen kirjassa vilisee elokuvien ja televisio-ohjelmien nimiä luettelunomaisesti. Kaikista hän suoriutui erinomaisesti.  Suurimpina rooleina Palmu- elokuvien Kokki, G.Pula-aho ja Rautatien Matti.

Kirja on enemmänkin Leo Jokelan roolien esittelyteos.  Muutamilla sanoilla esitellään toki hänen elämäänsä muutenkin.  Se jää kuitenkin roolihenkilöiden taakse piiloon.  

Leo Jokela pystyi vangitsemaan katsojan valtaansa pienillä eleillä, kuten suuret taiteilijat yleensä.  Pääesiintyjät saivat usein tehdä työtä, että heidätkin huomattiin.  Kun Jokela ilmestyi kuvaan, hänet huomattiin.


Oli hieno teko tehdä elämäkerta Leo Jokelasta, vaikka hänen roolinsa ei muutenkaan ole unohtunut elokuvien ystäviltä.  Niitä toistetaan tämän tästä televisiossa ja ihan syystä.   Niistä voivat ottaa oppia tämänkin päivän näyttelijät.  Pienillä asioilla voi tehdä suuria rooleja.



lauantai 4. maaliskuuta 2017

Omat kirjat

Kirjoittelen jonkun verran itsekin ja silloin jää muiden kirjojen lukeminen vähemmälle.  Kirjojani ei monikaan tunne tai lue.  Itekirjailijana tai omakustantajana olo on toisinaan turhauttavaa.  Kirjoittaminen on kaikenkaikkiaan mukavaa, vaikka ketään ei aukaisisi yhtään kirjoittamaaani kirjaa.  Kirjoittaa voi itseään varten.  Kaikki kirjoittaminen kehittää taitoa sanojen vääntelyyn ja kirjoittamiseen. 

 Blogien kirjoittaminen on hyvää terapiaa ja antaa mahdollisuuden omien tuotostensa esille panoon.  Netissä liikkuu paljon katsottavaa ja luettavaa.   Toiset esittelevät omia taidonnäytteitään, toiset muiden. 

 Olen löytänyt sieltä monia samoin ajattelevia.  On ilo seurata toisten kirjoittamia blogeja, joista saa ideoita oman tekemiseen.

Omat kirjani ovat unelmieni toteutuksia.  Mitään ei saa, jos ei uskalla heittäytyä ja tehdä sitä mitä haluaa, välittämättä muiden mielipiteistä.

Uusin kirjani on nimeltään Lyhyttavaraa.  Se ilmestyy parin viikon sisällä.  Se sisältää ajatelmia ja pieniä mietintöjä.  Lukee ken haluaa.


Muutama muukin kirja on tullut tehtyä.  Niitä löytää joistakin kirjastoista.

 Kukas sen kissan hännän nostaa jos ei itse.  Ei tehtyjä töitä kannata piilotella.

Tiedän, etten ole kirjoittajana niiden lahjakkaiden kirjoittajien joukossa, joita kustantajat haluavat.  Olen harrastajakirjoittaja, joka kirjoittaa harrastuksekseen kirjoja.  Samoin kuin karaokelaulajat laulavat lauluja ja maalaustaiteen harrastajat maalaavat tauluja.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Sivuääniä

Jari Tervon tuotannosta Esa Silanderin toimittamia aforismeja ja lohkareita.  Olen aina pitänyt Jari Tervoa enemmänkin tarinan kertojana kuin aforistikkona.  Pidempien tekstien joukosta löytyy arorismeja, kun niitä vain osaa etsiä.  Jotkut ovat lausahduksia roolihenkilöiden suulla sanottuna.  

" Lauseen lopussa tuijottaa musta piste kuin luodinreikä otsassa"
Roope Ruoska-Ahde

Kirjoittajana välillä tuntuu tältä. Mitähän sitä taas tuli kirjoitettua?  

"Vapaa se on minunkin sanani perkele"
Oskari Raappana

Aina sanonnat ja mietteet eivät ole yleviä tai hienoja, ne ovat kuitenkin usein tosiasioita, jotka napsahtavat kohdalleen.

Jari Tervo on aloittanut runoilijana, kuten moni muukin kirjailija.  Hän osaa lyhyen ja iskevän sanomisen, kuten on televisioesiintymisessäkin huomattu.  

Kirjan loppupuolella on lohkareiksi kutsuttuja pidempiä juttuja.  Lohkare on hieno keksintö käyttää isommasta kokonaisuudesta irrotettuja paloja.  Ne kuuluvat johonkin, mutta voivat pienenä lohkareena kertoa kirjasta oleellisen.  Tässä tulee kuin pikakelauksella Jari Tervon kirjat luettua.  Jokaisessa kirjassa on oma tyylinsä, joten irrotetut lohkareet ovat erilaisia.

Tämä kirja on julkaistu 2010.  Sen jälkeen Tervo on kirjoittanut lisää.