sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Taivasten vanki

 
Suosittu espanjalainen kirjailija Carlos Ruis Zafon on kirjoittanut hienon romaanin, jossa pääosassa on kirjakauppa ja kirjat.  Hienosti hän nivoo yhteen historiallisia tapahtumia ja henkilöiden omia elämän käänteitä.  Mukana on myös unohdettujen kirjojen hautausmaa.  Kirjat ovat mukana kuin oikeat ihmiset, joilla on oma kohtalonsa. 
Tapahtumat lähtevät liikkeelle Semperen kirjakaupasta. Kauppaan saapuu outo vieras ostamaan kirjaa, jonka hän haluaa lähettää henkilölle, jolla ei ole oikeaa henkilöllisyyttä.  Pakeneminen on jatkunut jo kauan.  Espanjallakin on oma vankileirien menneisyytensä, joista ei paljon tiedetä täällä pohjoisessa. 
Espanjalainen kirjallisuus on minullekin jotenkin, en nyt sanoisi vierasta, mutta erilaista. Ruiz Zafon on syntynyt 1964 Barcelonassa.  Hän asuu nykyään Los Angelesissa.
 
Tämä oli mukava lukukokemus ja tutustuminen espanjan historiaan.  Vaikka tämä on fiktiivinen kirja niin osa on varmaan totuudenmukaista.
 
 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Collinin tapaus

Kirjoittanut Ferdinant von Schirach.  Tämä on erilainen rikosromaani.  Alussa tapahtuu raaka henkirikos, tekijä ilmoittautuu itse.  Kukaan ei voi ensin käsittää mikä teki lankuuliaisesta kansalaisesta murhaajan.  Nuori asianajaja Caspar Leinen joutuu ensimmäisessä suuressa jutussaan puolustamaan murhaajaa.  Hän yrittää ymmärtää Collinia ja joutuu kaivautumaan historiaan löytääkseen puolustukseen aineksia.
 
Oikeusjutut ovat aina kiehtoneet minua, dekkarien ohella.  Katselen mielelläni tv:stä oikeussalidraamaa.  Se on taistelua sanoilla ja todisteilla.  Tämänkin kirjan taistelut käydään siellä.  Tutkitaan ja löydetään todisteita, joilla kumotaan vastapuolen tekemät syytökset.  Vakavallekin rikokselle voidaan löytää joku puolustava asia. 
 
Juoni kulkee kuin juna loppua kohti, mutta rivien välissä on paljon sanomatonta tarinaa.  Se kertoo paljon asioita joita voi kuvitella ennen tapahtuneen.
 
 
 
Ferdinant von Schirac on asianajaja, joka tuntee oikeussalien tapahtumat.

torstai 28. marraskuuta 2013

Oppipoika


Hjorth & Rosenfeldt.  Rikosromaani on parhaimmasta päästä.  Mistä näitä ruotsalaisia dekkarien kirjoittajia löytyy, Ruotsista tietenkin.  Jännitys säilyy koko kirjan ajan ja vähän ylikin.  Juonenkulku on monimutkainen, mutta ei epäselvä.  Lukemista ei oikein tohdi lopettaa.  On jatkettava vielä yksi sivu ja sitten toinenkin.

Psykologi Sebastian Bergmanin elämä on sekaisin läheisten menetysten ja oman sekoilunsa takia.  Hän pyrkii selviytymään siitä jotenkin ja haluaa mukaan sarjamurhaajan kiinni ottamiseen.  Murhat liittyvät Sebastianiin itseensä ja aiempiin murhatapauksiin.  Naiset joita murhataan liittyvät Sebastianin elämään läheisesti.  Hän pyrkii ja pääsee tutkijaryhmään.  Tosin hammasta purren toiset hänet siihen ottavat.  Rikos on selvitettävä ja Sebastianilla on siihen taidot.

Elämä on kovaa kaikille, toisille vielä kovempaa.  Yksinäisyys ja läheisyyden puute pistää naisiakin päästämään lähelleen Sebastianin luonteen omaavia miehiä.  Sebastian on sisältä rikki, eikä pysty antamaan naisille sitä mitä he kaipaavat, hellyyttä ja jatkuvuutta.  Lukija tämän ymmärtää, eivät naiset.  He pitävät Sebastiania paskiaisena, joka halutaan häivyttää omasta elämästä.
 
 

 

 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Pori

Keräilen Pori-aiheisia vanhoja postikortteja ja välillä mukaan johkaantuu Poria käsitteleviä kirjoja.  Ne ovat yleensä kuvakirjoja, joista voi katsoa miltä kaupunki on näyttänyt ennen.  Nykyistä Poria voi ihailla www.muporikaunis.fi sivuilta.  Kirjoihin saa hassattua paljon rahaa.  Vähävaraisena tyydyn halpoihin kirpputoreilla myytäviin tai muuten halvalla saatuihin.
 
Monet eivät välitä vanhoista kirjoista ja heittävät niitä paperikeräyksiin tai polttavat ne.  Minusta vanhat kirjat ja yleensä kirjat ovat kauniita muodoltaan.  Tietysti kaikkia kirjoja ei voi säästää, pian eivät mahtuisi minnekään.  Valikoiva kerääminen, tiettyyn aihealueeseen liittyvä kerääminen voi pelastaa monta kirjaa joutumasta uusiokäyttöön.
 
Tässä muutamia kansikuvia Pori-kirjoista.
 



 Kotikaupunkiaan voi kehua tai mollata, minä pidän enemmän kehumisesta.  Aina valituksen aiheita löytyy.
 

tiistai 19. marraskuuta 2013

Gagarin kinoksessa

Joni Skiftesvik.  Sukelsin novellien maailmaan.  Novelli on kuin putoaisi erilaisten ihmisten elämään katselemaan heidän touhujaan.  Skiftesvik on taitava kirjailija, jonka henkilöt nousevat elämään silmien eteen.  Eikä vähiten viimeisistä novelleista, joissa on päähenkilöinä Katsastuksesta tutut Viltteri ja Mallu.  Puhki katsotusta elokuvasta on jäänyt päähän hyvät näyttelijäsuoritukset.
 
Tämä kirja sisältää muitakin oivallisia kertomuksia.  Niminovelli Gagarin kinoksessa ja Majakkamiehet esimerkiksi.  Eivätkä muutkaan kirjan novellit häpeä olemassaoloaan.
 
Olen aina pitänyt novelleista.  Niissä kiteytetään sanominen lyhyemmin ja ytimekkäämmin.  Niissä ei ole mitään turhaa.  Skiftesvik on loistava sanankäyttäjä.  Hän käyttää sanoja, joita en ole tiennyt suomenkielessä olevankaan.  Ne ovat kuvaavia sanoja ja sanontoja, joita voisi kuulla kansanmiesten ja naisten suusta.
 
Gagarin kinoksessa on Skiftesvikin kuudes novellikokoelma.  Tämä on julkaistu vuonna 2000. 
 
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Koko kadun kasvatti

Maeve Binchy.  Mikä sekalainen seurakunta tässä kirjassa onkaan.  Ei tällaista todella voisi olla, mutta hauskaa olisi jos olisi.  Pieni tyttö jää äidittömäksi syntymänsä hetkellä ja isä, jonka  lapsensa holhoojaksi, kamppailee alkoholismia vastaan.  Noel lähtee taistelemaan tyttärensä puolesta sosiaalitätiä vastaa, joka ei usko miehen olevan hyvä kasvattaja lapselle.
 
Koko katu taistelee lapsen ja isän puolesta ja he hoitavat lasta yhteisvoimin.  Parhaimpana ystävänä ja tukena on serkku Amerikasta.
 
Kirjassa on jo vähän liiankin paljon porukkaa.  Osa henkilöhahmoista jää ohueksi.  Kaikilla muillakin elämä tempoileen moneen suuntaan, niin kuin yleensä.
 
Maeve Bincy on irlantilainen kirjailija.  Hänen kirjojaan on suomennettu monta.  Tämä on ensimmäinen lukemani.  Tavallisista ihmisistä on välillä hauska lukea.  Ihmisistä, joilla ei ole mitään supervoimia.  He selviytyvät, tai eivät, omilla voimillaan.  Taito on kirjoittaa heistä ilmeikäs tarina, jonka kanssa voi myötäelää.
 
 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kaksi kirjaa yhdellä iskulla

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu.  Larsson kirjoittaa Pohjois-Ruotsiin sijoittuvista rikostapahtumista.  Kiirunan poliisit alkavat tutkia kahden nuoren katoamisjuttua, kun joesta löytyy nuoren naisen ruumis.  Pohjoisen kaupunki pitää salaisuuksia sisällään.  Ne pitää kaivaa esiin ja siihen ryhtyvät rikoskomisario Anna-Maria Mellan ja syyttäjä Rebecka Martinsson.  Rebeckalla on vähän shamaanin ominaisuuksia ja hän aavistaa enemmän kuin tietää.  Hän on aikaisemissa rikostapauksissa joutunut liiankin syvälle tapauksiin.
 
Ruotsalaisessa rikoskirjallisuudessa on paljon naisia pääosassa, se on toisaalta hyvä juttu.  Heitä ei esitetä supersankareina, jotka pystyvät mihin vain.  Toisaalta miehetkin ovat yhtä haavoittuvaisia.  Nyt taitaa vain olla naissankaribuumi.  Tasa-arvoisuus olisi hyvä rikoskirjallisuudessakin.  Päähenkilöt, nainen ja mies, jotka olisivat tasavahvoja.  Television Silta on hyvä esimerkki, jossa pääesiintyjät ovat yhtä vahvoja joissakin asioissa, mutta myös heikkoja joissakin asioissa.
 
 Toinen kirja, jota olen lähinnä selaillut, on harvinainen yhdelle ihmiselle tarkoitettu.  Kattaus yhdelle, ruokaa ja terveystietoa sinkulle.  Kirjoittaneet ja koonneet Jukka Harju ja Laura Mäntynen.  Ei aina tarvitse olla sinkku tarvitakseen yhden hengen ohjeita.  Perheessä voi olla eri tavoitteita ja ruokavalioita.  Ruokaohjeet eivät tunnu monimutkaisilta ja niitähän voi aina muutella omien makujen mukaan.
Terveystietoja ja ohjeitakin löytyy.  Kehotetaan olemaan stressaamatta ruuasta.  Hiilaritietoutta ja paljon muuta.  Kiinnostava kirja, jonka voisi oikein ostaa omaan hyllyyn.
 

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ei-kuori

Arto Salminen.  Raakaa elämää, rujoja ihmisluonteita, mutta runollista kieltä tämä kirja sisältää.  Ei uskoisi tällaisia ihmisiä olevan, mutta heistä kirjoitetaan lehtien uutissivuilla ja viihdelehtien palstoilla. 
 
Taksikuskiveljekset ovat pääosassa omassa elämässään, joka menee eteenpäin rahavaikeuksisa ja huorissa käynneissä.  Naiset eivät ole välttämättä heidän mielissään ensimmäisellä sijalla.  Tärkeysjärjestys sijaitsee vyötärön alapuolella.  Äiti on yhtä räävitön tapaus.  He ovat niitä jotka lähettävät Ei-kuoren arvontoihin, eivätkä odotakaan saavansa mitään voittoa.
 
Arto Salmisen teksti on kuitenkin niin voimakasta ja moniuloitteista.  Teksti antaa kuvan silmien eteen, niin kuin itse sen näkisi.  Tekstin avulla jaksaa lukea kaikki räävittömyydet ja pahoinpitelyt.  Arto Salminen olisi päässyt varmaan pitkälle kirjailijan uralla ilman aikaista menehtymistään.
 
 

lauantai 26. lokakuuta 2013

Meriharakat

Susan Fletcher.  Sisaruussuhteen kuvaus on hämmentävä ja kaunis.  Isosisko Moira havahtuu pikkusiskonsa Amyn tärkeyteen vasta kun pikkusisko makaa koomassa.  Hän käy istumassa Amyn sairaalavuoteen vieressä kerien auki omaa elämäänsä.
 
Moira on elänyt katkeruudessa omaa elämäänsä.  Hän ei olisi halunnut Amya lainkaan perheen elämään.  Älykkäänä hänet on lähetetty sisäoppilaitokseen stipendin turvin.  Moira ei olisi halunnut lähteä merenrannasta sisämaahan.  Elämä jotenkin särkyy.  Hän ei tunne olevansa haluttu.
 
Sisäänpäin kääntyminen ei estä Raymondia rakastumasta arvoitukselliseen Moiraan.  Moira epäilee koko ajan kaiken kestävyyttä.  Hän sulkee perheen ja kaikki muutkin ihmiset ulkopuolelle.
 
Tällaista tapahtuu kaikenaikaa todellisessakin elämässä.  Kukaan ei voi päättää toisen elämästä ja mitä hän tekee sillä.  Lastakin voi vain ohjata oikeaan suuntaan.  Hän tekee omat päätöksensä heti kun pystyy siihen.  Elämä on valintoja. 
 
Kirja oli mielenkiintoinen kuvaus englantilaisesta koulumaailmasta.  Sisäoppilaitoksia on muuallakin.  Sisäoppilaitoksissa on vahvimman laki.  Opettajat eivät pysty olemaan koko aikaa läsnä.  On yöt ja päivät.    Suomalaisissakin kouluissa on omat vaikeutensa.  Koti on lähellä, voi ainakin yrittää pysyä mukana lastensa maailmassa.
 
 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Lumipoika

M.J.McGrath.  Erikoinen tapahtumapaikka tekee tästä rikoskirjasta erilaisen.  Alaskassa kaikki on erilaista.  Selviytymistä jääkentillä on pelkästään eläminen siellä.  Rikoksia sielläkin kuitenkin tehdään.  Takakannen teksti mainostaa tämän olevan: Hyytävä trilleri arktisen Alaskan jylhästä erämaasta.  Sitä tämä tosiaan oli.  Tuli kylmä jo pelkästään lukiessa. 

Eskimonainen Edie Kiglatuk on pääosassa rikoksen selvittämisessä.  Sivujuonena on koiravaljakkokilpailu, johon osallistuu Edien exmies.  Juonittelua ja valtataistelua käydään ja silloin ollaan valmiita tappamaan sen takia.  Valtataistelun jalkoihin jäävät naiset ja lapset ja heidän puolustajansa.  Ihmiskauppaakin käydään. 
 
En tiedä mikä minua kiehtoo rikostarinoissa.  Ehkä se on kun turvallisessa kodissa voi kokea pientä jännitystä turvallisesti.  Tietenkin tarina vie aina mukanaan jos se on hyvä.  Onnellinen loppu on rikosjutuissa yleensä mihin tähdätään.  Paha saa palkkansa ja hyvä elämä jatkuu.  Mikä sitten tekee hyvästä hyvän, viattomuus, lain noudattaminen vai ihmisten puolesta taisteleminen. 
 
Jokaisessa rikoskirjassa on kaikkea tätä.  Tarinan eteneminen ja juonenkulun vaihtelevuus pitää otteessaan.  Tämän kirjan kirjoittaja on englantilainen, mutta on tutkinut ja perehtynyt Arktikseen ja alkuperäiskansojen elämään.  Mielestäni se näkyy kirjassa. Olen lukenut kirjailijan aiemmankin teoksen Jään muisti.  Sekin tapahtui Antarktiksella.
 
 

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kuudes mies

John Boyne, irlantilainen kirjailija.  Tutustuin jo aiemmin hänen kirjoittamaansa kirjaan Tarkoin vartioitu talo.  Tämä kirja Kuudes mies on samoin kuin se historiallinen romaani.  Tässä kirjassa mennään vuoteen 1919, ensimmäiseen maailmansotaan.  Kirja on tavallaan sodasta kertova romaani, mutta myös  nuoren Tristan Sadlerin elämästä kertova kirja. 
 
Tristan Sadler joutuu kamppailemaan poikkeavuutensa tähden, poikkeavuus, josta nykyään käytetään sanaa homous.    Nykyäänkin se toisissa maailmankolkissa on kiellettyä.  Tuohon aikaan se oli sairaus tai rikos, eikä ollenkaan sallittua missään.
 
Kuolema ympärillä ja yksinäisyys johtavat hänet tekoihin, joita hän ei voi itsekään hyväksyä.  Hän haluaa jotenkin hyvittää tekojaan ja lähtee kirjeiden palauttajaksi.  Kirjeet, joita hänen suuri rakkautensa kohde on lähettänyt siskolleen. 
 
Herkästi ja kauniisti kirjoitettu sotakirja.  John Boyne osaa laittaa sanoja sellaiseen järjestykseen, että on vain pakko lukea.  Rumuuden keskeltä voi löytyä jotain kaunista, rakkaus.
 
 
 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Puhallus

John Grisham.  Taattua tehokasta Grishamia.  Oikeutta ja rikoksia.  Kirja herättää ajatuksen, tekeekö vankila syyttömistäkin rikollisia.  Rikollisia voi olla tuomareissakin.  Vankilassa on aikaa suunnitella rikosta, vaikka puhallusta.  Aina sumutus ei onnistu yhtä hyvin kuin tässä kirjassa.

Pääosassa on asianajaja joka joutuu vankilaan, syyttömänä tai ei.  Ainakin hän itse uskoo syyttömyyteensä.  Suunnitelma on pitkä ja monivaiheinen.  Tuomari murhataan ja syyllistä etsitään.  Asianajaja Malcom Bannister ilmoittaa tietävänsä syyllisen ja haluaa todistajan suojeluohjelmaan.  Ensimmäinen vaihe onnistuu. 
 
Grisham on kirjoittanut monta oikeusjuttua, monista on tehty elokuviakin.  Syyttömiä ja syyllisiä, kostoja ja selviytymisiä.  Tätäkin kirjaa lukiessa tuli mieleen voiko ottaa omiin käsiinsä tuomitsemisen ja rankaisemisen.  Täytyisikö tuomionjakelut jättää oikeusoppineiden käsiin.  Siitä ei tietenkään synny draamaa kirjan verran.  Kirja on kirja ja totuus toista, toivottavasti. 
 
"John Grisham on julkaissut 25 romaania, yhden tietokirjan sekä kolme nuortenromaania."  Näin kertoo tieto kirjan alkusivu.  Hän on asianajajasta siirtynyt rikoskirjailijaksi.  Ei oikein muuten voi tietää niin paljon oikeusjutuista.  Fiktiota kaikki on, mutta mahdollista tapahtuvaksi. 
 


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tummanhopeinen meri

Susan Fletcher.  Kaunis satumainen kirja.  Pitkän laivamatkan päässä oleva saari elää omaa elämäänsä.  Sinne ajautuu ihmisiä ja tavaraa merestä.  Kirja kertoo tarujen Kalamiehestä joka ajautuu saaren rantaan.  Karu Parlan saari ja ihmiset saa lohtua suruihinsa Kalamiehen auttamisesta, joka ei ole oikeasti Kalamies. 
 
Pitkään aikaan minulla ei ole tullut kyynel silmään kirjan lukemisen aikaan, nyt tuli.  Kirja on sekoitus surusta, toivosta, elämään uskomisesta ja tarujen voimasta.  Olen aina pitanyt toden ja tarun sekoittumisesta.  Vaikka tietää totuuden niin uskomukset ja tarinat pitävät elämän elämisen arvoisena.
 
Repliikit on kirjoitettu tekstin sisään kuin saari meren sisään.  Se on hieno oivallus.  Kirja ei ole dekkari, mutta jännittävä kuin sellainen.  Kaikkea ei paljasteta alussa.  Onnellinen loppu kuuluu satumaiseen teokseen.  Ihmiset ovat ihmisiä, tekevät kirjassakin hyvää ja pahaa.  Saarelaiset kuitenkin ymmärtävät toisiaan ja tekojen tarkoituksen.
 
 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pendergast Veljensä vartija

Kirja on yksi kirjailijakaksikon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin kirjoittamista jännäreistä.  He kirjoittavat myös erikseen.  Tämä on julkaistu suomeksi 2012.  Jännäri on nopeatempoinen puristus.  Viikon sisällä ehtii tapahtua yhtä sun toista.  Veli veljeä vastaan kamppailu älyllä ja pahuudella.  Murhia, varkauksia ja juonitteluja.  Kohteeksi joutuu hyvän veljen ystävät, joiden kautta paha veli kostaa.  Perheessä on tapahtunut ennenkin pahoja asioita.  Hulluuttä ja mielenvikaisuutta loppuun saakka.
 
Voiko joku suku olla pahuuden kyllästämä.  Tämän kirjan mukaan voi.  FBI-agentti Pendergast löytää ystäviä, joiden avulla paha veli voitetaan.  D'Agosta ystävänä joutuu valintojen eteen.
 
Yli 600 sivuinen kirja oli hyvää lomalukemista.  Valoisina kesäiltoina ei pahuus tunnu niin pahalta.  Mielikuvitusta ja tietoa asioista ja historiasta on kirjoittajien täytynyt omata kirjoittaessaan.  Ainakin riittävästi pitääkseen lukijan koukussa.
 
 

torstai 27. kesäkuuta 2013

Lapsi muiden joukossa

Torey Hayden.  Siirryin hetkeksi fiktiosta tositarinaan. Erityisopettaja Torey Hayden kertoo ongelmalasten koulunkäynnistä ja heidän vaikeuksistaan.  Opettaja joutuu koville kuuden lapsen kanssa, joilla on vaikeita tunne-elämän häiriöitä.  Oppilaiden vanhemmat ovat yhtä lailla ongelmaisia, ainakin yhden lapsen äiti, jota hän joutuu auttamaan.
Torey Hayden on aiemminkin kirjoittanut lapsista: Tiikerin lapsi,Aavetyttö ja Häkkipoika.  Hän kirjoittaa sujuvasti ja elävän oloisesti luokan tapahtumista.  Mukaan mahtuu pettymyksiä ja ilonhetkiä.  Hänen piti olla vain vähän aikaa opettajana luokalle, mutta ei voikaan jättää ongelmalapsia pulaan.
 
Usein vaikeita tapauksia pallotellaan puolelta toiselle.  Kukaan ei halua ottaa vastuuta.  Tämä tapaus on Usa:sta, mutta tämä voisi olla missäpäin maailmaa tahansa.  Ongelmaisten opettaminen on kokonaisvaltaista.  Siitä ei pääse eroon vapaa-aikanakaan.
 
Kirja on suomennettu 2009.  Alkuperäinen nimi Just another Kid.
 
 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen.  Vaikea kirja, täytyy myöntää.  En oikein tohdi edes arvioida mitä mieltä olen tästä.  Luin myös aiemmat Oksasen kirjat Stalinin lehmät ja Puhdistus.  Puhdistus oli superhieno.  Luin sen kannesta kanteen melkein pysähtymättä.  Se aivan kuin imi sisäänsä.  Tätä uusinta, Kun kyyhkyset katosivat, olen tahkonnut jo viikon, enkä ole vielä lopussa.  Onko se minulle mielenkiinnottoman kirjan takia vai liian vaikeaselkoinen.  Liikaa minulle joka tapauksessa. 
 
Se on myönnettävä että Sofi Oksanen on hyvin perillä Viron historiasta.  Sekin voi olla syynä mielenkiinnottomuuteeni, etten juurikaan tunne Viron historiaa.  Kyllä minä aion tämän kirjan loppuun lukea, ehkä se vielä aukenee minullekin.
 
Hienoa on, että Suomesta tulee maailmallakin tunnettuja kirjailijoita eikä vain urheilijoita tai kapellimestareita.
 
Takakannen teksti: Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus eräästä erittäin surullisesta avioliitosta.  Se on romaani ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille.
 
 

maanantai 27. toukokuuta 2013

Tarkoin vartioitu talo

John Boyne, irlantilainen kirjailija.  On kirjoittanut muitakin historiallisia romaaneja kuin tämän esim. Poika raidallisessa pyjamassa.  Tämä kirja, Tarkoin vartioitu talo, sijoittuu tsaarin Venäjälle.  Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä mullistuu.  Hän kulkee tsaariperheen mukana loppuun saakka, välillä tehden omia ratkaisujaan. 
 
Välillä kerrotaan Georgin ja hänen vaimonsa myöhäisemmästä elämästä Englannissa.  Kerronta on mielestäni sujuvaa ja vaikka en historiasta tiedä kaikkia tosiasioita, niin pääasiat ovat varmasti oikein.  Fiktion avulla tarinaan ja historiaan tulee eri sävyjä.  Venäjällä on ollut kaikenlaisia ihmiskohtaloita, miksi tämä ei voisi olla tapahtunutta. 
 
Historialliset romaanit ovat suosittuja erilaisen elämän ja menneen loiston ihmettelyn takia.  Julmuus on ollut silloinkin suorasukaista ja ketään säästämätöntä.  John Boyne osaa kirjoittaa kiinnostavasti historiasta. 
 
Kirja on suomennettu 2011. 
 
 

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kaikella on hintansa

Tanskalaiset sisarukset Lotte ja Sören Hammer ovat yhdessä kirjoittaneet jännittävän rikosdekkarin, jonka lähtökohta alkaa 25 vuoden takaa.  Syytön on tuomittu silloin.  Oikea murhaaja jatkaa sairaita tekojaan.  Rikosylikomisaario Konrad Simonsen oli johdossa silloin ja on johdossa edelleen. 
 
Jännitys on lopussa aivan käsinkosketeltava.  On otettava käyttöön laittomiakin keinoja rikoksen ratkaisemiseksi.  Kirjailijasisarusten ensimmäinen kirja Saastat on ollut menestys ja tämä jatkaa menestystarinaa.  Kolmaskin osa on kai ilmestynyt, Yksinäisten sydänten kerho. 
 
En ole lukenut ensimmäistä osaa, täytyy varmaan ottaa luettavaksi seuraavaksi ennen kuin siirtyy kolmanteen osaan.  Aina löytyy Pohjoismaista uutta ja laadukasta kirjallisuutta, ennen kaikkea dekkareita. 
 
 

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kirjat ja keräily

Kirjojen keräily voi mennä hallitsemattomaksi.  Pienet tilat asettavat onneksi rajoja.  Ongelma tulee siitä kun ei pysty luopumaan juuri mistään kirjasta.  Olen jonkun verran keräillyt lastenkirjoja oman lapsuuteni ajalta, vuosikymmenten takaa.  En kierrä missään kirjamessuilla.  Kirpputoripöytiä tulee katseltua sillä silmällä.
 
Muistikuvissani ovat Pessi ja Illusia, Tirlittan, Viisikko ja monet muut.  Joitakin olen saanut haalittua itselleni.
 
Yksi omasta lapsuudestani jäjelle jäänyt kirja on Tyyne-Maija Salmisen kirjoittama Satupoika Piu-Pau.  Kirja oli ensimmäinen minulle ostettu kirja, sen takia pidetty.  Sitä olen lukenut omalle lapsellenikin.  Kirjat kestävät äidiltä tyttärelle ja vielä pidemmälle.


Arvid Lydecken, Anni Polva, Kirsi Kunnas, Jalmari Finne ja Aapeli, paljon on hyviä kirjailijoita Suomessa .  Ennen ja nyt.

 


 




 
 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Leiri 14

Pako Pohjois-Koreasta.  Blaine Harden kirjoittaa reportterin otteella Shin Dong-Hyukin paosta poliittisten vankien leiriltä.  Shin Dong-Hyuk on syntynyt siellä, eikä tiennyt muusta elämästä.  Siellä vallitsi ja vallitsee vahvemman laki.
 
Pohjois-Koreasta kuulee ja näkee paljon asioita mediasta.  Todellinen elämä siellä on näettyä karumpaa.  Hitlerin leirit Saksassa olivat pahuuden ilmentymiä.  Pohjois-Korean leirejä voi verrata niihin.  Kirjan perusteella leireillä kidutetaan, nöyryytetään ja tapetaan ihmisiä mitättömien syiden perusteella.
 
Nälkä ajaa ihmisiä ilmiantamaan läheisiäkin ihmisiä yhdestä ateriasta tai vähän helpommasta työstä.  Vankileiri 14:n kymmenen sääntöä oli opeteltava ulkoa ja ensimmäinen kohta on jokaisessa säännössä on: ammutaan heti.
 
Pakomatka oli pitkä ja vaikea.  Sitkeästi Shin Dong-Hyuk teki sen.  Vähän onneakin oli matkassa.  Sopeutuminen on vaikeaa ihan erilaiseen yhteiskuntaa.
 
"Olen kohoamassa eläimen tasolta, mutta edistys on todella hidasta.  Joskus yritän itkeä ja nauraa kuin muut kokeillakseni, tuntuuko se joltakin"  Shin Dong-Hyuk
 
Jos syntyy sellaiseen maailmaan, ei osaa kaivata mitään muuta.  Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kipu tuntuu yhtä pahalta.
 
 

torstai 2. toukokuuta 2013

Hämärän huoneet

Alice LaPlante.  Tämä oli melkein erikoisin kirja mitä olen lukenut.  Hämärää tosiaan oli.  Kirja kertoo käsikirurgin sairastumisesta Alzheimerin tautiin.  Jennifer White kärsii muistihäiriöistä ja häntä epäillään ystävänsä Amandan murhasta. 
 
Tarina etenee muistikirjan avulla, jolla Jennifer yrittää hahmottaa tapahtumia.  Välillä hän on kartalla tapahtumista, välillä aivan muualla.  Itsestäni välillä tuntui, että olen muualla.  Tarina kuitenkin koukuttaa.  Kirjassa on dialogia olevassa ajassa ja menneisyydessä.  Välillä ne sekoittuvat.  Mielestäni kirjailija on osuvasti kuvannut sairastuneen ajatuksia.  En ole tuntenut ketään vakavasti Alzheimeriin sairastunutta, voisin kuvitella ajatusten olevan tällaisia.  Kirja kertoo myös erilaisista ihmisistä ja heidän suhtautumistaan sairauteen ja sairaaseen ihmiseen.
 
Tämä on Alise LaPlanten esikoisteos.  Hän opettaa luovaa kirjoittamista Stanfordin yliopistossa.  Kirja on suomennettu 2012.
 
 
 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pari luettua

Vieras on Riikka Pulkkisen romaani.  Ihminen voi olla vieras omassa maassaan, tai muut pitävät vieraana.  Ihminen on ympäröinyt itsensä aidan sisään, johon ei ole muilla asiaa.  Kaikki vieraat ihmiset ja uudet ajatukset suljetaan ulkopuolelle.  Vastustetaan, vaikka ei tiedä tuoko ulkopuolelta tuleva hyvää mukanaan.
 
Lapseen kohdistuva viha on kaikkein surkeinta.  Eihän lapsi päätä missä asutaan.  Itsellenikin tuli välillä outo olo, olenko minäkään täältä kotoisin.
 


Camilla Läcbergin Majakanvartija.  Kirjaan oli aluksi vaikea päästä sisälle.  Tuli olo, että siirryttiin paikasta toiseen liian nopeasti.  Henkilöitä ei ollut onneksi enempää.  Kirja kertoo Fjällbackan kylästä ja sen tapahtumista.  Kirjaan on nivottu hienosti yhteen historiaa ja nykypäivää.  Kirja on 500 sivuinen, mutta sen ahmaisee nopeasti.  Illassa tai kahdessa.  Pienessä kylässä ihmiset tuntevat toisensa hyvin, eivät vain aina paljasta tietämäänsä.  Ihan mukava lukukokemus.
 

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Layla

Jari Tervon Layla.  En ole aiemminen oikein pitänyt Jari Tervon kirjoista, tästä pidin.  Kirja kertoo Laylan matkan kodistaan maailmalle ja takaisin.  Tervo pystyy hyvin samaistumaan nuoren naisen ajatusmaailmaan.  Pidin tästä senkin takia, että olen samaa mieltä siitä, naisten kohtelu joissain maailmankolkissa on alentavaa.  Täälläkin voidaan naista kohdella huonosti, mutta nainen voi vastata samalla mitalla jos haluaa.
 
Perinteet istuvat lujassa kurdiyhteisössä, jossa Layla elää.  Sitä pönkittävät perinteet, vanhat tavat, vallanhalu.  Vahtimiseen osallistuvat kaikki suvun jäsenet, myös naiset.  Lapset kihlataan jo kehdossa.  Ei ole mitään muuta mahdollisuutta vaikuttaa valintaan kuin pako. 
 
Kunniamurhia tehdään maailmassa paljon.  Niitä vain kutsutaan eri nimillä.  Mustasukkaisuus, kateus, viha.  Ihmisen liha on heikko.
 
Tällaisissa kirjoissa ei ole onnellisia loppuja.  Joku selviytyy, joku ei.  Elämä jatkuu, toiset luovuttavat, toiset nilkuttavat eteenpäin toivoen parasta.
Kiitos Jari Tervo tästä kirjasta.  Se antoi ajattelemisen aihetta.
 
 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Laitos

Simon Lelic.  Tämä on juuri sellainen tarina joka voisi olla totta.  Tavallinen ihmnen ei tiedä päättäjien todellisia tekoja ja ajatuksia.  Kirja on mukaansa tempaava tarina tavallisen ihmisen joutumisesta väärien syytösten takia kiinniotetuksi.  Päättäjät vetoavat uuden sairauden torjuntaan, joka toteutetaan jyrän lailla.
 
En ole aiemmin lukenut Simon Lelicin kirjoja.  Laitos on julkaistu 2012.  Aiempi kirja Katkeamispiste on julkaistu 2011.  Simon Lelic on englantilainen toimittaja ja kirjailija.
 
 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mr. Smith

Porilaisena olisin toivonut, että Juha Seppälä olisi saanut viimein voiton Finlandia kilpailussa.  En voi verrata kirjaa muihin, kun en ole niitä lukenut.  Seppälä kirjoittaa montaa tarinaa sisäkkäin ja minun järjenjuoksullani kaikki ei aukene.  Putoan välillä niinsanotusti kärryiltä.  Tosin luin kirjaa pienissä pätkissä, enkä aina muistanut missä mennään. Toisella tai kolmannella lukukerralla, ehkä.
En halua kuitenkaan lukea heti uudestaan samaa kirjaa, kun on monta muuta kirjaa lukematta.  En siis osaa oikein olla tästä mitään mieltä.
 
Takakannen tekstiä:"Kerrontaa tahdittaa salaperäinen Mr. Smith.  Hän sukkuloi ajassa ja tilassa, historiassa ja tässä päivässä..... "
"Maailma on tarina,pelkkiä tarinoita jotka on upotettu toisiin tarinoihin."
 
Tämä kirja ei antanut minulle niin paljon kuin odotin.  Se ei silti tarkoita etteikö moni  muu tästä pitäisi.
 
 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Löytäjä

Kirjaston hyllyrivien välissä kiertely on löytöretkeilyä parhaimmillaan.  Ensin tutkin palautettujen hyllyt.  Joku toinen on voinut löytää hienoja ja unohduksissa olleita teoksia.  Haluan lueskella ja selailla kirjoja monelta tietoalueelta.  Ei ole aina väliä harrastanko tai tiedänkö asiasta jotakin.  Välillä selailen kirjoja vain kuvien takia.  Toisinaan taas haen tietoa jostain asiasta.
 
Romaanit, dekkarit tai runokirjat ovat minulle jokapäiväisiä tuttuja.  En voisi olla päivääkään lukematta jotain.  Kiireessäkin ehtii lukea muutaman lauseen.  Näihin kiirepäiviin hamuan lukusalin lehtihyllyjä, joista saa lainattua vanhempia numeroita.
 

Kirjaston varastoihin on säilöttynä vanhempaa kirjallisuutta.  Ei kaikki kirjalisuus ole kertakäyttötavaraa, vaikka moni sitäkin on, esimerkiksi tällaiset blogikirjoitukset.  Sanavapaassa Suomessa on helppo olla kynäilijä.  Jos ei huipuksi pääse, pysty eikä pyrikään, niin aina voi lukea sellaisten tekstejä, jotka ovat kirjailijan asemaan päässeet.  Heidän takiaan löytöretkeily kirjojen parissa on mielenkiintoista.
 
Uuden paavin kunniaksi laitoin Franciskus Assisilaisen rukouksen tähän.
 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Runotuulella keväällä

Tutustuin runokirjaan Kauneimmat luontorunot, jonka on toimittanut Sinikka Pellinen. Se on julkaistu 1994. Sieltä nousi jälleen ylitse muiden Saima Harmajan, Eino Leinon ja Uuno Kailaan runot.  En tiedä mikä niissä minua kiehtoo.  Kenties ne ovat niin soljuvia ja sanojen yhteensopivuus niin kaunista.  Ne tulevat mieleeni kuvina, niinkuin kaikki muutkin tekstit, joista pidän.  Ne ovat heti ymmärrettäviä.  Olen ilmeisesti niin hätäinen, etten ehdi mietiskellä sanojen ymmärrettävyyttä.  Jos en heti tajua mitä sanotaan niin ohitan tekstin olan kohautuksella.
Kirjan ensimmäinen runo on Saima Harmajan Ensimmäinen kevätpäivä ja ensimmäinen säkeistö:
 
Ensimmäinen kevätpäivä jää
vielä väreilemään yllä pihan.
Pieni talvilintu livertää
uusin äänin, uupumatta ihan
 
Tästä ei voi olla epäselvyyttä mitä runo tarkoittaa.  Kuitenkin siinä on kaikki mitä kevät tuo ensimmäisenä mieleen.
 
Uuno Kailas, runo Kevät, toinen säkeistö:
 
Repäise auki mielesi akkunat,
joihin pahantuulen hämähäkki
talvisaikaan kutoi verkkojaan.
Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen,
ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
lokkiparvien parissa.
 
Eino Leino Kevätmyrskyjä, ensimmäinen säkeistö:
 
Kevätmyrskyt jo riemuiten käy yli maan,
oi, heräjä, ihmisen henki!
Töin, aattehin astuos taistelemaan,
anna aallota tuntehienki!
Kas, laineet on luotu laivojen soutaa
ja taljat ne kultaiset urhojen noutaa.
Kevätmyrskyt jo riemuiten käy yli maan,
oi, heräjä, ihmisen henki!
 
 
Runoissa on tietenkin sen ajan sanoja ja rytmi, mutta lukiessani niitä ne, aukeavat eri tavalla mielessäni kuin joidenkin uusimpien runoilijoiden runot.  Luen mielelläni uusiakin runoja, vanhat säilyvät mielessäni kultakimpaleina.
 
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Poliisimestari Bruno ja viinitarha

Martin Walkerin kirjoittaman dekkarin tarina on viipyilevä kuin viini.  Maalaispoliisimestari Brunon tutkimukset rikoksen parissa on ehkä liiankin hitaasti etenevä, eikä oikein koko aikaa jaksa pitää jännitystä yllä. 
 
Takakannen kirjoituksen mukaan Bruno-kirjat ovat enemmän kuin rikosromaaneja, ehkä niin.  Entisenä Guardianin (sanomalehti) työntekijänä Walker hallitsee uutisoinnin ja kirjoittamisen aikajärjestyksen.
 
Minä en oikein syttynyt tähän dekkariin, annan 2,5 pistettä

tiistai 26. helmikuuta 2013

Mereltä käy myrsky

Annika Sjögren Mereltä käy myrsky.  Monitasoinen ja-tahoinen dekkari perheiden vaikeuksista ja perheväkivallasta.  Se on kumma juttu, kun ruotsalaiset dekkaristit pystyvät aina kirjoissaan pitämään jännitystä yllä alusta loppuun, niin nytkin.  Ruotsalaisdekkarit eivät sisällä huumoria tai sanasutkauksia kuten suomalaiset.  Ehkä siinä on se ero, jolla ruotsalaisdekkarit eroavat suomalaisista.  Ja ovat suositumpia maailmalla.  Ainakin minä pidän niistä lähes jokaisesta.
Takakannen teksti:"Louise Strandberg tekee rehtorin työssään kohtalokkaan virheen kun jättää ilmoittamatta tapauksesta, jossa kreikkalaissyntyisen miehen epäillään pahoinpidelleen lapsiaan........"

Ei ehkä ihan huippudekkari minun kategoriassani, mutta viidestä pisteestä antaisin neljä.
 




perjantai 22. helmikuuta 2013

Blogikirjoittaminen

Blogien kirjoittaminen on hauskaa, mutta vie aikaa.  Ensin on aiheet reväistävä jostakin.  Usein on silti niin, kun alkaa kirjoittamaan, niin aiheet tulevat alitajunnasta.  Sanoja vain tippuu mieleen jostakin.  Ei oikeastaan tarvitse välittää lukeeko niitä kukaan.  Tietenkin on mukavaa jos lukee ja kommentoikin jotain.  Itselleen sitä silti enemmälti kirjoittaa.
 
Olen ehkä haukannut liian suuren palan, kun yritän päivittää montaa blogia.  Tämä on vaihtoehto sille, etten ehdi kirjoittaa mitään pidempää tekstiä.  Kirjoittamisen into on jäljellä.  On kai se parempi kirjoittaa edes viikoittain jotain, kuin olla kirjoittamatta. 
 
Kirjoittaminen on, niin minulle kuin monelle muulle suomalaiselle, henkireikä.  Kirjoittamiseen voi ladata suurta tuskaa tai ilonpisaroita.  Sillä voi kuitata pettymyksen tunteita.
 
 
Lukeminen se vasta hauskaa onkin.  Lueskelen aina silloin tällöin muidenkin blogeja.  Blogeja on joka lähtöön.  En osaa suositella yhtään, mutta suosittelen selailua blogimaailmassa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Dekkari

Aloitin tämän kirjan lukemisen ja se tuntuu olevan mielenkiintoinen alusta loppuun.  Ruth Rendellillä on dekkarin kirjoittamisen taito  hyppysissään.  Hän täytti vuonna 2010 80 vuotta.  Naiset ovat muutenkin kunnostautuneet dekkarien kirjoittamisessa.
   Kopioin tämän esittelyn kirjaston sivulta.

Veden lumo.
Alkuteos: The water's lovely, 2006. Suom. Marja Luoma.
Gummerus 2008.
ISBN 978-951-20-7726-7 (sid.) 33 e. Ilm. 9/2008.  
3. p. ilm. Loisto-pokkarina 2009.

Kun totuus pulpahtaa pintaan.  Sealandin siskokset Ismay ja Heather ovat läheisiä toisilleen, ovat aina olleet. He tukevat toisiaan eivätkä koskaan puhu siitä, mitä yhdeksän vuotta sitten tapahtui.
Lapsuudenkoti on yhä heidän tukensa ja turvansa, vaikka tytöt ovat nyt aikuisia. Kaunis Ismay palvoo rikasta julkkismiestään. Hiljainen Heather on löytänyt ikäisensä sulhasen vanhusten palvelutalosta, jossa hän toimii keittäjänä.
Ulkoa Sealandien talo aivan entisellään. Sisältä kaikki on muuttunut yhdellä iskulla. Alakertaan on rakennettu omat huoneistot molemmille siskoksille. Yläkertaa asuttaa tyttöjen äiti, joka on järkkynyt mieleltään: hän istuu korva kiinni radiossa ja kuuntelee eetteristä saamiaan salaisia sanomia. Potilasta hoitaa äidin sisar, joka hänkin asuu talossa.
Entinen kylpyhuone, se josta isäpuoli löydettiin hukkuneena, on hävinnyt taivaan tuuliin…
Hienoa, että saadaan Rendelliltä taas uusi dekkari. Loistava kirjoittaja.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kirjasto

Muistan elävästi kun ensimmäisen kerran avasin Väinölän koulun kirjaston oven Porissa.  Miten voi olla näin paljon kirjoja.  Olin silloin ensimmäisellä luokalla koulussa.   Olen ollut sen jälkeen vakioasiakas kirjastoissa.  Väinölän kirjasto on loppunut aikoja sitten.  Onneksi eivät kaikki sivukirjastot ole pistäneet ovia säppiin.  Niitä tarvitaan.  Kaikki eivät voi tai halua käydä pääkirjastossa.  Kirjastot ovat pitäneet pintansa.  Suomalaiset ovat lukukansaa. 
 
Wikipedian mukaan Kansalliskirjasto on aloittanut 1640-luvulla muutamalla niteellä.  Siitä se on laajentunut todella suureksi.  Kaikkia kirjoja ei varmaan lueta yhtään kertaa.  Olen silti sitä mieltä, että kaikkien on saatava kirjoittaa julkaisuun saakka. 
 
Kirjastot tekevät hyvää työtä lukutaidon ylläpitämiseen.  Ei netti voi, eikä saa olla ainoa tiedon lähde.  Kirjoihin voi palata monta kertaa, eikä tieto muutu.  Tottakai tiedot voivat vanheta, kun kehitys kulkee eteenpäin, mutta mistä löytää sen kehityskulun, ellei kirjoista.
 
Kaikkia kirjoja ei voi säästää.  Toivottavasti silti jokaisesta painetusta kirjasta säilytetään yksi kappale. 

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kirjoittamista

Olen sen sortin kirjoittaja, että en voi sekoittaa aiheita keskenään.  Tämän blogin tarkoitus on sisältää kirjoituksiani kirjoittamisesta, kirjoista joita luen ja muuta asiaa, jotka liitttyvät kirjamaailmaan.  Harrastan kirjoittamista ja olen julkaissut kuusi (6)kirjaa.  Aiheet lastenkirjoista runojen kautta vähän tietopuoliseenkin.
Kirjoitan blogeja muistakin harrastuksistani.  Puutarhan hoidosta ja liikunnasta.  Kirjoitus on harrastus, jota voi harrastaa koko iän.  Oikeastaan siitä ei voi luopua.  Pieniä taukoja on pakko pitää.  Jostakin kirjoittamisen aihe ja innostus kuitenkin pulpahtaa pintaan.
 
 
 
Tässä on neljän kirjoittamani kirjan kansikuvat.  Vielä on olemassa kirjat Metsään tahtoisin luontorunoja ja Maaseudun matkassa.

Julkaiseminen on kallista puuhaa, eikä siitä saa omiaan takaisin, ainakaan harrastajakirjoittaja, mutta on mukavaa saada jotain näkyvää aikaan.