tiistai 30. joulukuuta 2014

Pimeyden kaikki värit

Peter Robinson.  En tiedä kumpi tuli ensin tv-sarja vai kirjat.  Näen kuitenkin silmissäni ylikomisario Alan Banksin hahmon, joka ei ihan vastaa kirjan antamaa kuvaa.  Komisario Annie Cabbot on myös mukana.  Selvittelyssä on kaksi aivan erilaista rikostapahtumaa.  Murha on tapahtunut kummassakin, totta kai, ja murhaajat ovat alusta asti melkein selvillä.  Osanottajat  ovat eri yhteiskuntaluokkaa.  Pikkurikollisten välien selvittely ja kulttuuripiireissä tapahtunut murha ja itsemurha, molemmat yhtä sekavia.  Kulttuuripiireissä tapahtuneeseen näyttää sekaantuneen myös tiedustelu - ja vakoojaosasto.
 
Alan Banks on kovilla, kun toista rikosta ei saisi selvittää ollenkaan.  Häntä painostetaan ylhäältä päin ja siihen Banks ei suostu.  Viattomat kärsivät selvittelystä, myös Banks itse.
 
Irtonaisia langanpäitä etsitään välillä turhan pitkään.  Toisinaan turhautuu lukemiseen.  Eikö se nyt lopu.  Viimeisillä sivuilla tulee vielä yllätyksiä, ei niin hyviä.
 
Salaisuuksia pidetään salassapidon ja tapojen vuoksi.  Ei niistä hyödy juuri kukaan, ei oikeassa elämässä, eikä kirjassa. 
 
Kyllä muutama dekkari pitää lukea vuoden aikana.  Ne ovat hyvää viihdettä jos eivät muuta. 
 
 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Mörkömies

Unni Lindell.  Norjalaisdekkari on tällä kertaa ollut lukuvuorossa.  Saposarja löytää usein parhaat dekkarit sarjaan.  Ennen kaikki luokiteltiin jollakin lailla, onko kirja perinteistä voi modernia jännitystä.  Tämä kirja on mielestäni perinteistä, uusilla mausteilla.  Komisariona Cato Isaksen.  Apunaan hänellä on Marian Dahle, ärhäkkä nainen, joka tietää mitä tahtoo.  Pari on onnistunut.  Ammattitaitoa ja omia ideoita.  Toinen on jalat maassa tyyppi ja toinen käy välillä ylikierroksilla. Toimistossakin väitellään huoneiden haltijoista ja saako koiraa pitää työpaikalla.
 
 
Murha tietenkin tapahtuu, se on selvä.  Kaikki muu onkin epäselvää, sukulaisuussuhteista alkaen.  Toisinaan on mukava lukea ihan perinteistä poliisiromaania.  Kaikki selviää aikanaan, byrokratian jarruttaessa.  Britt Else Buberg pudotetaan parvekkeelta.  Silminnäkijöitäkin löytyy, sen luulisi olevan rikos, joka selviää tuosta noin vaan.  Kaikki on muutamasta minuutista kiinni.  Etsintä alkaa.
 
 
Jännitystäkin löytyy.  Vaaniva viheltävä roisto odottelee tilaisuutta.  Pelkoa odottajassa.  Tietää, että kosto on tulossa, koska, sitä ei voi tietää.  Lindell mielestäni osaa pitää jännitystä yllä.  Kaikki ei ole ihan arvattavaa. 
 
 

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Iiris Lempivaara

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.  Riikka Pulkkisen teos Iiriksestä, joka etsii rakkautta.  Toisaalta kepeää, mutta monesti sydäntä koittelevaa tarinointia rakkauden etsinnästä.  Iiris etsii tosirakkautta menetettyään Aleksin.  Pettymys on suuri, kun Aleksi sanoo, ettei ole koskaan rakastanutkaan.  Iiris huomaa hukanneensa myös itsensä.
 
Ensiapu löytyy läheltä.  Naapurin Marja-Liisan keittiöfilosofointi, joka on Kauniista ja Rohkeista peräisin, auttaa.  Neuvot ovat outoja, mutta purevia.  Iiris pääsee eteenpäin, eikä lannistu.  Ystävät ja sisko pysyvät vierellä.
 
Kirjan kerronta on sulavaa ja notkeaa kuin ankeriaan eteneminen vedessä.  Perinteinen rakkaustarina se ei ole, mutta asiat ovat kohdallaan.  Nainen kaipaa miestä vierelleen, mies naista.  Monta kokemusta ja miestä myöhemmin löytyy rakkaus Iiriksellekin.
 
Tekstit ovat julkaistu aiemmin naistenlehdessä, varmaankin jatkosarjana.  Mielenkiintoinen tuttavuus.
 
 

tiistai 25. marraskuuta 2014

Aavikon tyttäret

Nura Farah.  Kirja kertoo elämästä Somaliassa, tyttöjen ja naisten näkökulmasta 1900-luvun puolivälistä.  Naista kahlitsee uskonto, miehet ja perinteet.  Vielä ei ole saatu kitkettyä tyttölasten silpomista ja taikausko on voimissaan.  Sellaiseen maailmaan syntyy Khajida-tyttö.
 
Kirjassa seurataan Khajidan elämää syntymästä aikuisuuteen.  Elämä on rankkaa.  Isä kuolee ensin, sankari-isä, jota kunnioitetaan suuresti.  Veljen pitäisi ottaa isän paikka perheen päänä, mutta käärmeen purema tappaa hänet.  Äiti on murheen murtama ja suutuksissaan, kun Khadija on tyttö.  Mitä voi tyttö tehdä tällaisessa elämässä todistaakseen olevansa yhtä hyvä lapsi ja aikuinen kuin mieskin.  Perinteiden vallassa oleva elämä on elettävä.  Kaikkeen tottuu, vaikka sattuu.
 
Tässä kirjassa on varmaan totuuden täyttämä tarina.  Naiset ovat alistettuja monessa maassa vielä tänäkin päivänä.  Suomalaisena tämä tuntuisi vankilalta.
 
On hyvä, että naiset näistä maista pääsevät kertomaan tarinansa.  Ei kaikki naiset haluakaan vapautta elää, mutta on oltava valinnan mahdollisuus.
 
 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen.  Kaikkia joskus ottaa päähän, vituttaa, toivoo jollekin jotain pahaa tai ajattelee toisesta ilkeitä.  Silloin voi ottaa käteensä tämän kirjan ja lukea miten sen voi tehdä.  Ei tarvitse välttämättä loukata ketään vaan voi kiukutella itsekseen.  Huonon palvelun voi jättää taakseen, ei käy enää paikassa jossa saa huonoa palvelua.
 
Härkönen osaa maukkaasti kertoa tilanteita, kun ottaa pattiin.  Jokainen ihminen puhuu takanapäin jostain asiasta tai ihmisestä.  Hyvää harvemmin puhutaan.  Edessäpäin voi kiitellä, mutta harvempi haukkuu.  "Totta hitossa ihmisestä puhuu takanapäin eri tavalla, jo aivan eri nuotilla, kuin edessä." Kirjoittaa Härkönen. 
 
Jutut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä.  En tiedä onko ne joskus julkaistu lehdissä vai onko ne kirjoitettu suoraan kirjaksi.  Ehkä Anna-Leena Härkönen on kerännyt ne kansioistaan.  Ehkä hän on kirjoittanut jutun aina kun on tapahtunut jotain mieleen painuvaa. 
 
Tarinoista saa siitä hyvän mielen, kun huomaa joistakin kirjoituksista ajatelleensa juuri noin.  He ovat pyhimyksiä, jotka eivät koskaan ajattele pahaa kenestäkään.
 
 
 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tyhjän tien paratiisit

Rosa Liksom.  Kirja on Liksomin vanhempaa tuotantoa.  Julkaistu vuonna 1989.  Liksomin tapa kirjoittaa on julkeata, mutta niin totta.  Näissäkin novelleissa tai tarinoissa liikutaan rajoilla,  joilla tekeminen menee rikoksen puolelle.  Ainakin joissakin jutuissa.  Liksom taitaa hyvin meän kielen, jota käytetään tässäkin kirjassa osassa tarinoita.  Kieli on helppolukuista, ei tule ollenkaan sellainen olo, ettei ymmärrä.
 
Ihminen on raadollinen olento, joka ainakin ajattelee tekevänsä jotain rajua.  Näiden novellien henkilöt eivät häpeile, eivätkä jätä tekemättä.  He tekevät, vaikka jälkeen jäisi ruumiita. 
 
Uskonnolliset henkilöt,papit ja muut, esitellään samanlaisina henkilöinä kuin uskottomat.  Heillä on kiusauksensa ja pahat tapansa, joita ei uskolla hävitetä. 
 
Rosa Liksom on julkisuuden henkilönä aika tuntematon.  Salanimi vielä tekee hänet salaperäisemmäksi.  Hän on vähän kuin shamaani, joka tuntee ihmisen luonteen ja pystyy viemään lukijan kirjoituksissaan toisiin maailmoihin. 
 
Olen lukenut monta Liksomin kirjaa ja olen pitänyt niistä.  Niiden avulla voi rauhallinenkin ihminenkin mennä ajatuksissaan tekijän nahkoihin ja tehdä jotain hurjaa. 
 
 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Enkelintekijä

Camilla Läcberg.  Ruotsilla riittää dekkarin kirjoittajia, eikä Läcberg ole huonoimmasta päästä.  Hän osaa juonenkehittelyn ja dramaattisia käänteitä riittää.  Välillä vähän liikaakin.  Tuntuu välillä uskomattomalta, että perheissä voi tapahtua niin paljon surua ja murhetta, murhista puhumattakaan.
 
Enkelintekijässä historia alkaa jo sotavuosilta.  Pieninä palasina paljastetaan suvun historia.  Mukaan mahtuu lapsenmurhaaja, huora,  muuten vain ilkeä nainen ja alistettuja naisia.  Sukupolvi toisensa jälkeen.
 
Varsnaiset murhat ovat tapahtuneet aiemmin tai niiden ei tiedetty olevan murhia.  Ihmiset vain katosivat, jäljelle jäi ainoastaan perheen tytär Ebba, joka saapuu vanhaan kotipaikkaansa miehensä kanssa koettuaan suuren surun lapsensa kuoleman muodossa.  Paikka on pieni Fjällbacka ja Valön saari. 
 
Kirja kyllä salaa murhaajan viimeiseen asti, joten sen puolesta jännitys säilyy kirjan loppuun saakka.  Kirjasta näkee, että kirjailija tuntee paikan hyvin, hänhän on varttunut Fjällbackassa.  Silloin voi lisätä pieniä yksityiskohtaisia tietoja paikasta.  Historiaa voi aina hiukan käyttää apunaan juonen kehittelyssä.
 
Pidin kirjasta.  Se on helppolukuinen ja väsyneenäkin pysyy koko ajan kärryillä.  Psykologisissa jännityskirjoissa keskitytään usein henkilöiden mielenmaisemaan ja Camilla Läcberg onnisttuu siinä hyvin.
 
 

torstai 9. lokakuuta 2014

Elämä elämältä

Kate Atkinson.  Kirja on monta kirjaa yksissä kansissa.  Tarina alkaa aina uudestaan.  Elämä on sattumien summa.  Entäs jos olisikin tapahtunut toisin, minkälainen elämä olisi silloin.
 
Päähenkilönä on Ursula Todd ja hänen perheensä.  Ursula on kuolla synnytyksessä. Jos hän olisi kuollut elämä olisi jäänyt elämättä.  Perheen elämä olisi ollut erilaista.  Elettävää, mutta erilaista.  Ursula on erikoinen ihminen.  Toiset muistelevat mennyttä aikaa, hän muistelee tulevaisuutta.  Ei niinkään ennusta sitä, vaan hän elää sen.
 
Sota-aikana tapahtuu paljon ikäviä asioita.  Ursula on suurissakin asioissa mukana.  Minkälainen maailma olisi jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut.  Olisiko jostain noussut toinen diktaattori?  Varmasti olisi.  Heitä on aina ollut ja tulee olemaan.  Ihmiset eivät koskaan opi. 
 
Aioin välillä lopettaa lukemisen kun toisinaan oltiin menneessä, välillä tulevassa.  Koskaan ei tiennyt mitä seuraavassa luvussa tulee tapahtumaan.  Ehkä siinä piili se viehätys.  Elämä on uusia tapahtumia täynnä, miksei kirjakin voisi olla jatkuvasti uusiutuva. 
 
 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Enkelten verta

Johanna Sinisalo.  Sinisalo on paljon palkittu kirjailija, jonka ensimmäinen kirja Ennen päivänlaskua on käännetty tähän mennessä 13 kielelle.  Tämä kirja, Enkelten verta, on puhutteleva teos.  Eläinsuojelu herättää aina tunteita ja nämä kaikkein pienimmät suojelukohteet ovat ehkä tärkeimpiä.  Mehiläisistä ei heti ensituntumalta käsitä, miten tärkeitä ne ovat.  Ilman mehiläisiä ruokavaliomme olisi paljon köyhempi.
 
Syön tästä lähtien joka aamuisen hunaja-annokseni kunnioittavin mielin.  Kirjassa on termejä joita en niin tunne: pesäautio ja kuningattaren kuolema.  Tietysti ne tarkoittavat pesän tuhoutumista, mutta mitä se merkitsee laajemmin.  Leviääkö se pesästä toiseen ja onko mehiläisillä tiedonantojärjestelmä, joka levittää tietoa. 
 
Kirja kertoo Orvosta, miehestä, jolle isoisä on opettanut mehiläisten hoitoa ja elämän kunnioittamista.  Orvo opettaa pojalleen Eerolle samat asiat.  Eero haluaa aktiivisempaa toimintaa ja hyökkää kirjoituksillaan ja toiminnallaan omaa isoisäänsä vastaan.  Sukupolvet taistelevat toisiaan vastaan.  Kaikki eivät ole ikinä samaa mieltä elämästä ja eläimistä.
 
Kirja on vähän utopistinenkin.  On parempi maailma jossain seinän takana, jonne Orvollakin on kaipuu.  Mennäkö vai jäädä, siinä pulma.  Valinnat ovat aina vaikeita.
 
 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Viides vuodenaika

Mons Kallentoft.  Alettuani kirjan lukemisen, tuli tunne, että olen jo lukenut tämän.  Ei hätää, tähän olikin otettu mukaan aiemmassa kirjassa ollut ratkaisematon rikos.  Nyt päästiin rikollisten jäljille, kun tapahtui samantapainen murha ja pahoinpitely.
 
Pari naista pääsi karkuun, mutta olivat pahoin ruumiillisesti ja henkisesti loukkaantuneet.  Heiltä oli mennyt puhekyky.  Itsepäinen rikostutkija Malin Fors pääsee jäljille.  Tarvitaan tunnetta ja vaistoja salaperäisien tekojen selvittämiseen.
 
Rikoskirjallisuus on jotenkin raaistunut vuosien varrella.  Ei riitä enää siisti murha jota selvitetään, vaan mielenkiinnon lisäämiseksi tarvitaa outoja tyyppejä, jotka ovat pahuuden kyllästämiä.  Poliisienkin on muutettava menetelmiään raaempaan suuntaan pärjätäkseen rikollisia vastaan, kirjoissakin.
 
Takasivu:
"Sitten auto jatkaa matkaansa
vieraaseen vuodenaikaan.
Siinä vuodenajassa nuorta naista
odottaa huone.
Armoton huone.
Pimeydestä ja valosta tehty huone.
Huone ilman tunteita.
Huone, jossa kuolemaa ja elämää ei
erota toisistaan.
Huone, jossa ihminen unohtaa
olevansa ihminen."
 
Toisen satuttaminen nautintoa saadakseen on julmin tapa tehdä väkivallan teko.
 
 

maanantai 25. elokuuta 2014

Kaksi soturia

Roslund ja Hellström.  Lapsisotilaita on monessa sodassa.  Jengisoturina aloitetaan nuorina.  Syrjäytyneita lapsia kiinnostaa veljeys ja kunnioitus.  Ei ole väliä vaikka ne hankitaan laittomin keinoin.  Tytöt ja naiset ovat tässäkin sodassa käyttötavaraa.
 
Mitä voivat poliisit tehdä.  Lapsien pitäisi olla suojeltavia kohteita.  He joutuvat ensin sosiaaliviranomaisten myllytykseen.  Huostaanottoja, tarkkailua, mikään ei auta.  Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta.
 
Tämä kirja koskettaa eri tavalla kuin perinteiseen tapaan kirjoitetut dekkarit.  Pistää välillä vihaksi ja säälittää.  Poliisi on voimaton lapsirikollisten edessä.  Kaikki kärsivät: äidit, lapset, poliisit ja isätkin, jotka eivät pysty ottamaan vastuutua.  Onneksi tämä ei ole todellisuutta., ehkä, en tiedä.  Jengiytyminen on todellista, onko lapsijengit, ghettosolders, jonkun ihanteena ja todellisuutta.  Pelottavaa.
 
 

tiistai 12. elokuuta 2014

Jonnekin pois

Lionel Shiver.  Sitten kun-elämä.  Sitä se on monelle meistä.  Halu mennä jonnekin parempaan paikkaan.  Missä se on, sitä ei monikaan osaisi sanoa.  Shiver kirjoittaa miehestä, joka kerää rahaa, parempaan paikkaan menoa varten.  He tekevät perheenä testausmatkoja.  Aina löytyy joku virhe tai vika, minkä takia paikka ei kelpaa.  Kunnes miehen vaimo sairastuu vakavasti.  Vaimon parempi paikka ei ole pitkään aikaan ollut siellä, mihin mies on tähdännyt. 
 
Sairauksien ja muiden vaikeuksien keskeltä haluaa pois, mutta asioiden ollessa suhteellisen hyvin, syy löytyy pään sisältä.  Ei ole henkisesti hyvä olla.
 
Shiver osaa pitää lukijasta kiinni.  Pitkähkö kirja on luettava loppuun vaikka pätkä kerrallaan.  Salaisuuksia paljastuu pikkuhiljaa, mikä pitää otteessaan.
 
Päähenkilö Shep on kiltti, uhrautuva mies, jonka rahasäästöille on pyrkijöitä.  Vaimon sairaus kuluttaa toiseen elämään varattuja rahoja.  Sisko kuppaa rahoja julkeasti.  Kavereita riittää kun on rahaa ja niille antaja.  Shepin paras kaveri Jackson Burdina ei pyydä rahaa, eikä osaa pyytää apuakaan.  Hän tekee oman ratkaisunsa parempaan elämään.
 
Pidän onnellisista lopuista jos se sopii tarinaan.  Kaikkien ongelmien keskeltä Ship löytää onnensaarensa Pemban.  Siellä on hyvä olla.  Siihen on hyvä lopettaa.
 
 
Shiver on kirjoittanut myös kirjan Poikani Kevin, joka voitti Orange Prize for Fiction - kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005.

tiistai 5. elokuuta 2014

Perhoskirjat

Olen aina ollut ihastunut perhosiin ja kuvaan niitä omaksi ilokseni, kun vain saan niitä tähtäimeeni.  Lainaan aina silloin tällöin kirjan tunnistaakseni mikä perhonen on kyseessä.  Niin nytkin.  Helga Hoffman ja Thomas Marktanner ovat kuvanneet ja tehneet Perhoset kirjan.  Kirjan on suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut Jukka Jalava.  Kuvat ovat selkeitä ja tunnistinkin niistä monta kuvaamani perhosta.  Tällainen täytyisi ostaa omaksi, että se olisi aina ulottuvilla.  Perhoset ovat vähän kuin sieniä, värejä on kymmeniä ja tunnistaminen tarkasti on vaikeaa.  Näitä ei sentään syödä, ihalillaan vain.
 
 
 
Yhden perhoskirjan ostinkin.  Perhosten vuosi, Suomalaiset perhoset saaristosta tuntureille.  Kirjan ovat tehneet Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen.  Kirja on enemmän tietokirja kuin tunnistusta helpottava.  Kuvat ovat toki kauniita ja hienoja.  Perhosen elämä on muutakin kuin liihottelua ja ravinnon etsintää.  Toukkavaihe ja koteloituminen ennen siipiä on mielenkiintoinen matka.
 
Kirjassa kerrotaan perhosista muutakin kuin väri. Ruokavaliot ja kukat missä ne käyvät.   Mainioita ovat kuvat lentävistä perhosista, johon en ole itse ikinä pystynyt.  Se on jo ammattilaisen työtä.  Tämä kannattaa katsoa ja ihailla.
 
 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Leijuva poika

John Boyne.  Olen vuodessa lukenut neljä Boynen kirjaa ja hän alkaa olla yksi suosikeistani.  Viimeiset kaksi ovat olleet Poika raidallisessa pyjamassa ja tämä Leijuva poika.  Molemmat kertovat n. 8-vuotiaasta pojasta aikuisten maailmassa.
 
Tämä kirja viestittää suvaitsevaisuudesta ja sen puutteesta.  Erilaiset ihmiset herättävät huomiota ja toiset eivät voi sietää erilaisuutta.  Leijuva poika, Billy Brocket, syntyy erilaisena, hän ei pysy maassa paria sekuntia kauempaa.  Vanhemmat ovat kauhuissaan, heidän normaali elämänsä järkkyy.  He haluavat olla normaaleita eli eivät halua herättää huomiota.
 
Tämä on satu ja tosielämän kuvaus yhtä aikaa.  Voisin kuvitella tästä tehtävän koko perheen elokuvan.  Näin kirjan kuvina silmissäni, ei vähiten  Oliver Jeffersin kuvituksen takia.  Harvoin näkee aikuisille tarkoitetussa romaanissa kuvitusta.
 
Vanhemmat yrittävät piilotella poikaa,  sisarukset eivät pidä veljeään mitenkään erikoisena.  Lapset usein hyväksyvät erilaisuuden paremmin.  Vanhemmat yrittävät vapautua " taakastaan" ja päästävät Billyn leijumaan.  Monen seikkailun jälkeen asia saa ratkaisun.  Tässä kirjassa ei osoitella mitenkään erilaisia ihmisiä vaan todetaan heidät erilaisiksi, joihin muut saavat sopeutua tai olla sopeutumatta.  Ihastuttava kirja.
 
 

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla

Sinikka Nopolan tekstejä on aina mukava lukea.  Ne ovat ajankohtaisia näin myöhemminkin.  Kirja on painettu 2001 ja ne ovat tekstejä jotka ovat ilmestyneet Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä.  Kirjailija on tarkkailija, joka keräilee ihmistyyppejä ja tapahtumia kirjoituksiinsa.
 
Naisen elämän kaikki koukerot ja ajatukset ovat kerrottuina monimutkaisia tapahtumia.  Voisivat nämä tapahtua yhtä hyvin myös miehelle.  Tosin en voisi ajatella miehen ajattelevan: Miten hiusten väri vaikuttaa käyttäytymiseemme.  Tai miksei, blondejahan aina nauretaan. 
 
Nopola naureskelee itse itselleen ja hämäläisyydelleen.  Jutunjuurta on välillä vaikea keksiä jos on joku määräaika, mihin mennessä se on tehtävä.  Hänen jutunkehittelynsä voi melkein nähdä mielessään.  On varmaan joku sanonta tai pieni tapahtuma, mistä hän lähtee kehittelemään juttua.  Ihan mukavasti nämä toimivat kirjanakin.
 
Sinikka Nopola on sisarensa Tiina Nopolan kanssa monesti palkittu lastenromaaneistaan.  Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu sarjat ovat uponneet lapsiin ihan mukavasti. 


 
 

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kuolleiden kirja

Kirjoittajapari Preston ja Child jatkavat Pendercast-sarjaa.  Kirja oli jotenkin vaisu muihin saman sarjan kirjoihin verrattuna.  Johtuiko sitten siitä, että Pendercast astui aika myöhään parrasvaloihin.  Hän oli joutunut vankilaan syytettynä veljensä tekemistä murhista.  Kesti aikansa ennenkuin hänet saatiin vapautettua.
 
Kirjassa kyllä tapahtuu paljon.  Museo on jälleen pääpaikka tapahtumissa.  Pendercast pääsee mukaan, mutta veli ja Pendercastin holhokki hoitavat kaksintaistelun.  Jokohan nyt saatiin pirullinen veli poistettua, vai onko luvassa ihmepelastuminen seuraavassa kirjassa. 
 
On tietenkin vaikea rakentaa draaman jatkumoa jos ei mitään suurta siirtoa tehdä.  Kirja on paksu, mutta helppo lukuinen.  ei ole mitään vaikeutta saada kirjaa luetuksi.  Monesti ohuemmassa teoksessa on tekemistä.  Toiset vaan osaavat kirjoittaa sujuvampaa tekstiä ja tarinankerrontaa kuin toiset.
 
Rikoskirjat alkavat muistuttaa elokuvan kerrontaa aina vain enemmän.  Päähenkilöt ovat supersankareita, jotka selviävät hengissä lähes mistä vain.  En ole varma onko se parempi kuin tavallinen haavoittuva ihminen.
 
 
 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sementtipuutarha

Ian McEvan.  Sementtipuutarha on hämmentävä kirja.  Mitä tapahtuu kun lapset joutuvat ottamaan liikaa vastuuta itsestään ja nuoremmista sisaruksistaan.  Ei ole käskijää ja vastuunkantajaa, puhumattakaan huolien kuntelijasta.
 
Ensin kuolee isä, joka ei eläessäänkään ollut kyvykäs huolehtimaan perheestään.  Äitikin sairastuu.  Vanhin tytär yrittää olla äitinä ja huolehtijana.  Hän on lapsi itsekin.  He eivät ymmärrä mitä pitäisi tehdä, he yrittävät vain selviytyä.  Vaikeat asiat yritetään peittää ja salata.  Murrosikäiset lapset eivät tule toimeen yksin, kun omassa kasvamisessa aikuisiksi on tarpeeksi haastetta.
 
Henkisesti tilanne on aika sairas.  Ei ole ketään, joka puuttuisi asiaan, ennen kuin on liian myöhäistä.  Miten he siitä selviävät jää sumun peittoon ja jokaisen lukijan arveltavaksi.  Kenties näin on parempi.
 
Ian McEvanin esikoisromaani toi kirjailijakartalle loistavan kirjailijan, joka on tehnyt hienoa uraa.  Tämä kirja on suomennettu ensimmäisen kerran 1980. 
 

Ian McEwan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ian McEwan.
Ian McEwan (s. 21. kesäkuuta 1948, Aldershot) on englantilainen kirjailija. Hän syntyi Englannissa ja vietti suuren osan lapsuudestaan Itä-Aasiassa, Saksassa ja Pohjois-Afrikassa, mihin hänen isänsä, skottilainen upseeri David McEwan, oli sijoitettu.[1] Hän opiskeli Sussexin ja East Anglian yliopistoissa ja valmistui ensimmäisenä Malcolm Bradburyn uraauurtaneesta luovan kirjoittamisen koulutusohjelmasta.


 

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Metsäjätti

Miika Nousiainen.  Vuonna 2011 julkaistu romaani on tätä päivää.  Vaneritehdas vähentää työntekijöitään ja irtisanomisia valmistelemaan lähetetään Törmälän oma poika Pasi Kauppi.  Vanhat kaverit, perhetutut ja sukulaiset on kohdattava ilkeän työn merkeissä. 
 
Kenelläkään ei soisi tuollaista tehtävää.  Jonkun sekin on tehtävä.  Kaikki ovat jonkun kavereita, äitejä ja isiä.  Syntipukiksi siinä joutuu. 
 
Paikkakunta, josta kerrotaan, on tavallinen suomalainen kunta.  Samanlaisia on Suomessa satoja.  Tämä voisi kertoa melkein mistä kunnasta tahansa, joka on kokenut tehtaiden lopettamisia.  Ihmiset kärsivät.  Toinen hukuttaa surunsa ja koko elämänsä viinaan.  Siitä seuraa riitaa ja väkivaltaa.  Onneksi on joitakin selviytyjiä, jotka nousevat suosta ja jatkavat elämäänsä.  Aina on toivoa.
 
Miika Nousiainen on televisiosta tuttu sananikkari, joka ei tässäkään kirjassa petä.  Tarina on tavallinen, mutta on siinä syvyyttäkin.  Nousiainen onnistuu tähänkin viljelemään omalaatuista huumoriaan, vaikka tarina ei ole onnellinen kaikkien kohdalla.
 
 

tiistai 27. toukokuuta 2014

Yötä ei voi vastustaa

Delphine de Vigan.  Kaikista suvuista ja perheistä löytyy salaisuuksia joita ei halua kertoa kenellekään.  Viganin äidin perheessä on sattunut paljon murheellisia tapahtumia.  Pikkuveli kuolee onnettomuudessa, veli tekee itsemurhan ja kaikenlaista muuta.  Perhe on erikoinen monen mielestä.  Lapsia on kertynyt 9 ja perheeseen otetaan ulkopuolelta lapsia mukaan lomille tai perheen arkipäivään. 
 
Delphine de Viganin äiti tekee itsemurhan ja tytär alkaa keriä auki perheen tapahtumia kirjaksi.  Perheestä paljastuu monia salaisuuksia.  Suvun jäsenet eivät ole aina varmoja haluavatko he niitä julkisuuteen.  Kaikilla on asioihin oma totuutensa.  Äidillä oli masennuskausia joihin hän melkein upotti kaksi tytärtään.  Voi olla, että vaikeudet johtuivat lapsuuden tapahtumista.
 
Takakansi kertoo: "Lucile kuoli niin kuin oli toivonutkin:elävänä."
"Kun tutustumme Delphine de Viganin perheeseen, näemme vilkkaan sodanjälkeisen Pariisin, ilosen isoäidin, joka rakasti jokaista yhdeksästä lapsestaan ja palvoi miestään.  Kun luemme romaania eteenpäin, paljastuu elämänilon ja hymyn takaa julmuutta, totuus ja häpeä joka sen piilottamisesta syntyy."
 
Näinhän se on, vaikka tietää totuuden, sitä ei voi eikä halua rakkauden tai hyvyyteen uskomisen takia tunnustaa.  On pakko salata säilyttääkseen oman elämänsä ehyenä.
 
 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Esikoinen

Ei voi tietää onko kaikki totta Jari Tervon Esikoinen kirjassa.  Tekstistä paistaa läpi, että hän on jo silloin ollut kiinnostunut tarinoista.  Hyvä muisti ja mielenkiintoiset sukulaiset takaavat hyviä tarinoita.  Kirjassa liikutaan kuvitelmien 1600-luvulta Tervon lapsuusaikaan.  Liekö silloin jo ollut toimittajan ammatti päämääränä, kun haastatteli sukulaisiaan.

Pojan ajatusmaailma on ollut, paitsi oman kehon ympärillä pyörivä, niin toisia ymmärtävä ja tukeva maailma.
 
Sukulaisia ei voi valita, heidät on pakko hyväksyä sellaisina kuin ovat.  Jari on ollut erilainen nuori ja toisaalta tavallinen.  Älykäs ja hyvä koulussa, vallatonkin.  Kaikkea hän ei varmaan kerro ja mukana voi olla kuvitteellisiakin juttuja.
 
Mielenkiintoinen kirja kaikin puolin.  Pääsi hiukan kurkistamaan pojan mielenliikkeitä.  Jari Tervon lapsuuden Rovaniemi vaikutti samanlaiselta kuin Pori minun nuoruudessani.  Politiikka oli enemmän kuin piirun verran vasemmalla.
 
 

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Sateen varjo

Mikko Karppi.  Tämä on musta kirja, julma ja väkivaltainen.  Varjoista nousevat kostajat ovat lapsensa menettäneelle Torille apulaisia ja koston enkeleitä. 
 
Monet tapot ja väkivallanteot ovat pikaistuksissa tehtyjä, eikä niitä ole suunniteltu.  Humalassa ja huumeen vaikutuksessa on tehty suuri osa rikoksista.  Tässä kirjassa väkivalta kasvaa uusiin ulottuvuuksiin.  Suru pistää tekemään pahaa, mielenterveys rakoilee.  Uhrit ovat itsekin pahantekijöitä.  Lukijana tunsin olevani tappajan puolella.  Se oli outo tunne.  Hyvä muuttuu pahaksi ja sen kestää. 
 
Voiko aikaisemmin saatu kokemus aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa syyn tai aikomuksen tappaa tai suunnitella tappamista.  Sitä en tiedä.  Tämä kirja ei ole todellisuutta, tämä on yliluonnollinen tarina varjoista nousevista uhkista.  Uskotaanha sitä enkeleihinkin, miksei mustiin kostonenkeleihinkin. 
 
 

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kirjakimara, kirjoja lyhyesti

Kirjojen esittelyä lyhyen kaavan mukaan.
Tuula-Liina Varis, Että tuntisin eläväni.  Elämän makuisia novelleja.  Hän on löytänyt tai muistanut vanhahtavia sanoja ja sanontoja, jotka lisäsivät elämänmakua.  Minullakin häivähti lukiessani lapsuuden muistikuvia.  Arkisia ihmisiä,arkisia tapahtumia, niin totta. 
 Håkan Nesser, Kokonaan toinen juttu.  Barbarottin toinen juttu.  Ehkä jopa parempi kuin ensimmäinen.  Tiesin jo ensimmäisen perusteella, mitä odottaa.  Nyt en hermostunut hitauteen vaan jännitin rauhassa mitä tuleman pitää.  Toivottavasti sarja jatkuu.
Anne-Maria Latikka  Tuulensuoja ja muita novelleja
Kirjailija on minulle uusi tuttavuus ja yllätyin iloisesti.  Novellit kantoivat loppuun saakka.  Ihmiset kaipaavat tuulensuojaa tuulelta ja elämältä.  Jokainen hakee sitä omalla tavallaan.
Saima Harmaja
Päiväkirja ja runoja.  Löytöni kirpputorilta.  Kirjailijan kaikki tietävät, mutta eivät tunne.  Mitä kaikkea hän on tuntenut sisällään lyhyen elämänsä aikana.  Tähän kirjaan voin palata uudelleen ja uudelleen.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tihku

Runoilijan on aina vaikea saada ääntään kuuluviin.  Kukaan ei niitä julkaisisi, joten on suorastaan pakko alkaa itse kustantajaksi.  Sain käsiini Pauli Karmalan runoteoksen Tihku, eikä kirjan tarvitse yhtään häpeillä muiden joukossa.  On hienoa, että monet julkaisevat itse, eivätkä jää odottamaan isojen kustantajien suosiota.  Niihin pääsee yleensä vain jokunen vuodessa. 
 
Runoista löytää luonnon ja ihmisen puolestapuhujan.  Mieskin voi rakastaa luonnon kauneutta, eikä häpeile sitä tunnustaa.  Olen aina pitänyt runoista, jotka näkee heti kuvina päässään.
 
Takakansi kertoo kirjasta:  "Lannistetun runoilijan itku hakkuuaukiolla tai kestopäällystetyllä perhosniityllä ei näytä riittävän pysäyttämään kauneuden, pyhyyden ja viisauden tuskallista murenemistä kohti itsetuhoa riuhtovassa sivilisaatiossa."
 
Kun päivällä ei mitään,
illalla ei mitään
eikä vielä yölläkään mitään.
 
niin tällaisena marraskuunsateen tiistaiyönä rupeaa
väkisinkin ihmettelemään,
miksi itsemurhapiikki on kuitenkin aina keväisin? 
 
 
 
 

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Haudattu

Henning Mankellin viimeinen kirja Wallanderista.  Pienoisromaani, kuin dekkari pikakelauksella.  Tukeva, vähän huonokuntoinen, rikospoliisi Kurt Wallander on uskottava päähenkilö kaikkine ongelmineen.  Pitkän matkaa olen kulkenut Wallanderin matkassa kirjoissa ja elokuvissa.  En voi sanoa, ettenko näkisi elokuvien ruotsalaista roolihahmoa mielessäni, kun luen kirjoja. 
 
Wallander on ostamassa taloa maalta ja löytää tai kompastuu luurankokäteen.  Tapaus on jo monen kymmenen vuoden takaa.  Talo jää  ostamatta, mutta rikos selviää lopulta monen mutkan kautta.
 
Mukana kirjassa on myös poliisiksi kouluttautunut Wallanderin tytär, Linda, joka muistuttaa isäänsä ainakin luonteen perusteella.  Ties vaikka Mankell kertoisi seuraavaksi Lindan tarinaa.  Roolihahmot ovat tulleet melkein eläviksi.  Mankell kertoo ihmisten välillä kyselevän, mitä Wallander on mieltä todellisissa yhteiskunnan tapahtumissa.
 
Kirjassa on mukana essee Wallanderin synnystä.  Pikkuhiljaa päähahmo on syntynyt, niinkuin yleensä.  Wallander on on ollut tärkeä osa Mankellin kirjoittajauraa, vaikka hän on kirjoittanut paljon muutakin.
 
 
 
 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Tulikivi

Kirjailijakaksikko Preston ja Child.  FBI:n mies Pendergast on jälleen vauhdissa.  Hän saa apurikseen ylikonstaapeli Vincent D´Agostan.  Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.  Outoja murhia tapahtuu.  Paholainenkin mainitaan.  Matka vie kartanoista linnoihin.  Long Islandilta Firenzeen.
 
En tiedä miten kirjailijat käytännössä hoitavat kirjoittamisen, jatkaako toinen siitä mihin toinen on loptettanut.  Miten he pystyvät kirjoittamaan siten, että ei voi nähdä rajaa.  Kirjoittaminen käy kuin yhtenä miehenä.
 
Ensimmäinen murha tapahtuu Long Islandilla.  Taidekriitikko Jeremy Groven ruumis on palanut sisältä päin.  Teko on, joko paholaisen työtä tai murhaaja on keksinyt pirullisen tavan murhata ihmisiä.  Teko herättää pelkoja ja saa paikalliset ylimaallisiin tekoihin uskovat ihmiset kerääntymään paikalle.
 
Mahtaako tämä olla Pendergastin viimeinen ratkaistu rikos.  Kirja jää kohtaan, joka kutkuttaa lukemaan seuraavan kirjan. 
 
Ihailen tarinankertojia, jotka pystyvät pitämään lukijan otteessaan.  Tämä kirja on niin paksu, ettei sitä jaksaisi lukea jos se ei kiinnostaisi.  Kirjailijat ovat löytäneet tavan tehdä se. 
 
Dekkaria ei voi kovin paljon selostaa, juonen kulku paljastuu jos siitä kertoo liikaa.  Lukijan on itse saatava lukea ja jännittää.
 
 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kadonnut joki

Stephen Booth.  Dekkarilinjalla taas ollaan.  Sattuman kautta konstaapeli Ben Cooper törmää rikokseen.  Pelastaessaan pientä tyttöä hän aavistelee, ettei kaikki ole kunnossa.  Hän tutustuu perheeseen ja salaisuuksiin.  Tässä kirjassa on oikeastaan kaksi rikoskertomusta samaan aikaan.  Toisessa ylikonstaapeli Diane Fry selvittelee omaan menneisyyteensä kuuluuvaa rikosta itseään kohtaan.  Päähenkilöillä on omat ongelmansa henkilökohtaisessa elämässään.  Niistä johtuvat ajatuksenkulut vaikuttavat rikosten selvittelyyn.
 
Mielestäni tämä kirja oli jotenkin hidastempoinen.  Voisin kuvitella tästä tehtävää rikosjuttua televisioon.  Siinä se toimisi paremmin.  Voi olla,että se on jo tehtykin.  Televisiossa näkisi ihmisten ilmeistä ja toimimisesta paremmin missä ollaan menossa. 
 
Kirja on enemmänkin kaunokirjallisuuteen kuin dekkarimaailmaan kuuluva.  Raja on tietenkin häilyvä, eikä aina voi tietää mihin gategoriaan kirjailija on kirjan tarkoittanut. 
 
Stephen Booth on kokenut kirjailija.  Tämä kirja on häneltä seitsemäs suomennos.  Alunperin toimittajana työskennellyt Booth rohkaistui ensimmäisen kirjansa menestyksen myötä heittäytymään vapaaksi kirjailijaksi.  Se jo kertoo hänen olevan suosittu.
 
 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Lapsuus lahkon vankina

Leevi K. Laitisen tarina Kartanolaisten kasvatettavana Ulla Appelsinin kirjoittamana.  Kartanolaisuus oli pieni uskon ryhmä, joka käytti ankaria kasvatusmenetelmiä.  Menetelmiä, joita voisi nimittää jopa kidutukseksi.  Leevi K. Laitinen joutui Kartanolaisten käsiin 4-vuotiaana, vanhempiensa luvalla ja antamana.  Hänestä koulittiin lapsisaarnaaja, vitsan ja pelottelun voimalla.  Myös muut perheen lapset olivat mukana, mutta Leevi oli suurimman painostuksen kohteena.
 
Uskonto ei ole ainoastaan pelastustie ihmisille, se voi olla myös vankila.  Aikuiset ovat asia erikseen, lapset voisi jättää rauhaan.  Leevi ja hänen siskonsa Saara karkasivat yhteisöstä aikuisuuden kynnyksellä.  vielä senkin jälkeen yhteisön jäsenet kävivät painostamassa ja pelottelemassa häntä ja hänen perhettään.  Leevi selvisi ja hänestä kasvoi menestyvä liikemies. 
 
 
Wikipedia kertoo Kartanolaoisuudesta näin:
Kartanolaisuus
Wikipedia
        
Alma Kartanon syntymäkoti, Takakartanon torppa Huittisissa.
Kartanolaisuus oli kristillisvaikutteinen lahko, joka vaikutti 1920–1950-luvuilla erityisesti Satakunnassa. Päävaikutusalueet olivat Huittinen ja Vampula, joita pidettiin liikkeen "äitiseurakuntina", mutta tämän lisäksi kartanolaisuutta esiintyi ainakin Kangasniemellä, Laviassa, Sippolassa ja Juupajoella. Liikkeen johtajat olivat Alma Maria Kartano (1885–1953) ja "unissasaarnaaja" Amanda Matilda eli "Tilda" Reunanen (1894–1965).[1][2]
Kartanolaisuus sai alkunsa kun Alma Kartano ja Tilda Reunanen tapasivat toisensa kansalaissodan aikana.[3] Liike tuli tunnetuksi ennen muuta lapsisaarnaajistaan. Näitä salaa koulutettuja lapsisaarnaajia oli noin kymmenen. Liikkeeseen kuului parhaimmillaan noin pari sataa jäsentä, mutta sen maan eri puolilla pitämät seurat kokosivat suuria joukkoja, parhaimmillaan toista tuhatta. Lapsisaarnaajien lisäksi vetonauloja olivat Tilda Reunasen hurmostilassa pitämät saarnat.[4]

 

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kätilö

Katja Kettu.  Mielenkiintoinen tuttavuus, ensimmäinen Ketun kirja jonka olen lukenut.  Kätilö on tosipohjainen kertomus Lapin sodan kynnyksellä.  Rakkaus ja sota on aina huono yhdistelmä.  Varsinkin jos vain toinen tosissaan rakastaa.  Sota on julmaa ja raakaa. Vankileirien elämä vielä raaempaa ja julmempaa. 
 
Lapin murre teetti minulle vähän ymmärtämisen vaikeutta, mutta tunteen palo oli niin korkea ja läpitunkeva, että sen ymmärsi.  Nainen on heikoilla sodan melskeessä, miehillä on tarpeensa jotka toteutetaan vaikka väkisin.  Nainen voi olla yhtä julma kuin mieskin, mutta seksuaalisessa mielessä se ei onnistu. 
 
En oikein tiedä tai ole varma pidinkö tästä kirjasta.  Luettua se kuitenkin tuli.  Paljon on syytetty venäläisiä vankileirejä sodassa.  Suomessa ei varmaan ole vielä kerrottu kaikkea suomalaisilla vankileireillä tapahtuneista asioista.  En tunne historiaa niin hyvin, että voisin sanoa mikä on totuus.  Kaikkea voi ja on tapahtunut Suomessakin.
 
Kirja kannattaa lukea vaikka vain monimuotoisen ja rikkaan kielen vuoksi.  Rakkaus voi tavallisessakin elämässä olla suurta.  "Jumalani,tuon miehen mie haluan.  Jos Jumalani tuon saan, toista en vaadi."
 
 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne.  Ihastuttava, vihastuttava ja surullinen kirja.  Sota ja keskitysleirikuvausta lapsen silmin.  Tämän päivän lapsi tietää ympäristön tapahtumista enemmän, kuin tämän kirjan Bruno, joka lapsen silmin tarkkailee ja kertoo omista tuntemuksistaan. 

Tämä kirja on mielestäni klassikkoainesta John Steinbeckin Helmen tapaan.  Molemmat kirjailijat ovat alun perin irlantilaisia.  Pieniä, mutta suuria kirjoja.  Ihmisten ahneus, suvaitsemattomuus ja suoranainen pahuus ovat asioita, joita ei saa koskaan kitkettyä ihmiskunnasta.  Ne tulevat esiin aika ajoin jossain päin maailmaa. 
 
Lapsi näkee ja kokee asiat eri tavalla kuin aikuinen.  Lapsi on aikuisen määräysvallan alainen, varsinkin tuona aikana lapselta ei kysytty mitään.  Lapsi rakastaa vanhempiaan, huolimatta siitä mitä he tekevät. 
 
 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Sukujuhlat

Håkan Nesser esittelee tässä kirjassa uuden rikosten tutkijansa Gunnar Barbarottin.  Sukujuhla tuo jokaisen mieleen jotain, hauskaa tai huonoa.  Tämän kirjan alku sukujuhlille on huonoin mahdollinen.  Suvun jäsen on mennyt häpäisemään itsensä ja samalla koko suvun televisiossa.  Robertin esiintyminen televisiossa antaa hänelle lempinimen Runkku-Robert ja suku saa hävetä silmät päästään.  Samoissa juhlissa kaksi perheen jäsentä katoaa ja soppa on valmis.
 
Rikosten selvittäminen ei tosielämässäkään ole helppoa ja nopeaa.  Barbarottin työstää rikosta vapaa-ajallaankin.  Silti menee kuukausia ennenkuin mitään saadaan selville.  Poliisityö on todisteiden tutkimista ja sitkeää asioiden käsittelyä.  Salailu voi viedä pohjan tutkimiselta.  Häpeä on suurin syy salailuun.
 
Suvuissa on aina monenlaisia ihmisiä.  Se on ihmiskunta pienoiskoossa.  Jotenkin kaikki roikkuvat yhdessä  kimpussa, toiset hennomman langan varassa kuin toiset.  Koskaan perheestä ja suvusta ei pääse irti kuin kuoleman kautta.  Sukulaisuus ei takaa ystävyyttä.  Onko se veren yhteyttä vai henkistä yhteen kuuluvuutta.  Kuuluminen samaan klaaniin antaa turvaa.
 
Nesserin kirja on mielnkiintoinen ja yllättävä vaikka siinä tehdään ihan tuiki tavallista poliisityötä oman elämän jatkuessa.  Sen yli 500 sivua jaksaa ja kannattaa lukea.