tiistai 18. maaliskuuta 2014

Haudattu

Henning Mankellin viimeinen kirja Wallanderista.  Pienoisromaani, kuin dekkari pikakelauksella.  Tukeva, vähän huonokuntoinen, rikospoliisi Kurt Wallander on uskottava päähenkilö kaikkine ongelmineen.  Pitkän matkaa olen kulkenut Wallanderin matkassa kirjoissa ja elokuvissa.  En voi sanoa, ettenko näkisi elokuvien ruotsalaista roolihahmoa mielessäni, kun luen kirjoja. 
 
Wallander on ostamassa taloa maalta ja löytää tai kompastuu luurankokäteen.  Tapaus on jo monen kymmenen vuoden takaa.  Talo jää  ostamatta, mutta rikos selviää lopulta monen mutkan kautta.
 
Mukana kirjassa on myös poliisiksi kouluttautunut Wallanderin tytär, Linda, joka muistuttaa isäänsä ainakin luonteen perusteella.  Ties vaikka Mankell kertoisi seuraavaksi Lindan tarinaa.  Roolihahmot ovat tulleet melkein eläviksi.  Mankell kertoo ihmisten välillä kyselevän, mitä Wallander on mieltä todellisissa yhteiskunnan tapahtumissa.
 
Kirjassa on mukana essee Wallanderin synnystä.  Pikkuhiljaa päähahmo on syntynyt, niinkuin yleensä.  Wallander on on ollut tärkeä osa Mankellin kirjoittajauraa, vaikka hän on kirjoittanut paljon muutakin.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.