sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tihku

Runoilijan on aina vaikea saada ääntään kuuluviin.  Kukaan ei niitä julkaisisi, joten on suorastaan pakko alkaa itse kustantajaksi.  Sain käsiini Pauli Karmalan runoteoksen Tihku, eikä kirjan tarvitse yhtään häpeillä muiden joukossa.  On hienoa, että monet julkaisevat itse, eivätkä jää odottamaan isojen kustantajien suosiota.  Niihin pääsee yleensä vain jokunen vuodessa. 
 
Runoista löytää luonnon ja ihmisen puolestapuhujan.  Mieskin voi rakastaa luonnon kauneutta, eikä häpeile sitä tunnustaa.  Olen aina pitänyt runoista, jotka näkee heti kuvina päässään.
 
Takakansi kertoo kirjasta:  "Lannistetun runoilijan itku hakkuuaukiolla tai kestopäällystetyllä perhosniityllä ei näytä riittävän pysäyttämään kauneuden, pyhyyden ja viisauden tuskallista murenemistä kohti itsetuhoa riuhtovassa sivilisaatiossa."
 
Kun päivällä ei mitään,
illalla ei mitään
eikä vielä yölläkään mitään.
 
niin tällaisena marraskuunsateen tiistaiyönä rupeaa
väkisinkin ihmettelemään,
miksi itsemurhapiikki on kuitenkin aina keväisin? 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.