perjantai 5. syyskuuta 2014

Viides vuodenaika

Mons Kallentoft.  Alettuani kirjan lukemisen, tuli tunne, että olen jo lukenut tämän.  Ei hätää, tähän olikin otettu mukaan aiemmassa kirjassa ollut ratkaisematon rikos.  Nyt päästiin rikollisten jäljille, kun tapahtui samantapainen murha ja pahoinpitely.
 
Pari naista pääsi karkuun, mutta olivat pahoin ruumiillisesti ja henkisesti loukkaantuneet.  Heiltä oli mennyt puhekyky.  Itsepäinen rikostutkija Malin Fors pääsee jäljille.  Tarvitaan tunnetta ja vaistoja salaperäisien tekojen selvittämiseen.
 
Rikoskirjallisuus on jotenkin raaistunut vuosien varrella.  Ei riitä enää siisti murha jota selvitetään, vaan mielenkiinnon lisäämiseksi tarvitaa outoja tyyppejä, jotka ovat pahuuden kyllästämiä.  Poliisienkin on muutettava menetelmiään raaempaan suuntaan pärjätäkseen rikollisia vastaan, kirjoissakin.
 
Takasivu:
"Sitten auto jatkaa matkaansa
vieraaseen vuodenaikaan.
Siinä vuodenajassa nuorta naista
odottaa huone.
Armoton huone.
Pimeydestä ja valosta tehty huone.
Huone ilman tunteita.
Huone, jossa kuolemaa ja elämää ei
erota toisistaan.
Huone, jossa ihminen unohtaa
olevansa ihminen."
 
Toisen satuttaminen nautintoa saadakseen on julmin tapa tehdä väkivallan teko.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.