lauantai 31. tammikuuta 2015

Väliaikainen

Rosa Liksom.  Taattua ja tuttua Liksomia.  Kyse on ihmisistä, joilta voi jäädä kaikki kesken.  Ihmisistä, joille koira on tärkeämpi kuin ihmiset.  Ihmisistä, jotka eivät elä normien mukaan.  He eivät ole tyytymättömiä, koska he eivät osaisi elää toisin.
 
Ilman pohjoisen ihmisiä ei päästä tässäkään kirjassa.  Olisi mielenkiintoista tietää, minkälainen ihminen on Liksomin mielestä normaali suomalainen.  Vai onko sellaista määritettä.  On vain suomalaisia ja muun maan kansalaisia.
 
Rosa Liksomin kirjailijan ura on ollut pitkä.  Aina hänen kirjansa ovat antaneet puheenaiheita ja monesti hänet on niistä palkittu.  Oma ääni ja oma maailma on hänen vahvuuksiaan.  Niitä ei oikein kukaan osaa jäljitellä, eikä tarvitsekaan. 
 
Hän pystyy kirjoittamaan ihmisen kieroudesta ja saa lukijan uskomaan tarinaan ja henkilöihin.  Joskus myös olemaan henkilön puolella.
 
Sivun ja kahden mittaisia kirjoituksia voisi nimittää pienoisnovelleiksi.  Tipahdetaan keskelle tarinaa ja elämää.  Elämä jatkuu tarinan jälkeen ilman lukijaa.
 
 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Carmen Zita ja kuolema

Karin Fossum.  Fossumin kirjat ovat aina erilaisia ja erikoisia, niin tämäkin.  Komisari Konrad Sejer saa tutkittavakseen lapsen kuoleman.  Lapsen menehtyminen on aina  surullista, jos siihen vielä liittyy epäilys rikoksesta, sitä surullisempi tapaus on.
 
Äiti Carmen tuntuu henkisesti kypsymättömältä, joka on pettynyt poikansa Down - syndroomasta.   Tommy - poika kuolee hukkumalla.  Isä on järkyttynyt, äiti ei niinkään, vaikka kyynelehtii rajusti.  mitä kaikkea sisältyy perhe-elämään.
 
Psygologinen jännäri puhuttelee useinkin toisella tasolla kuin suurta väkivaltaa sisältävä kirja.  Väkivalta on sisäistä myrskyä.  Vaikutus voi olla suurikin.
 
Henkeä pidätellen luettava jännitysnäytelmä pitää sisällään tuskaa, välinpitämättömyyttä, oman hyvän tavoittelua toisen hengestä välittämättä. 
 
Fossum osaa jännityksen pidättelyn taidon.  Yksi parhaista kirjailijoista tällä saralla.  Norjalainen kirjailija on saanut monia palkintoja ja syystä.
 
 

torstai 8. tammikuuta 2015

Sateessa ja tuiskussa

Leena Kirstinä, Kirsi Kunnas.  Kirsti Kunnaksen elämäkerta ja kirjailijan ura.  Kirjailija Kirsi Kunnas on ollut moneen taipuva henkilö.  Kirjasta saa kuvan työteliäästä, vaatimattomasta, mutta omaa tietään ja omista ajatuksistaan kiinni pitävä nainen.  Hän on runoillaan ilahduttanut ihmisiä vauvasta vaariin.
 
Minä tutustuin hänen runoihinsa jo lapsena.  Aarteiden kirja-sarja, jossa on Kunnaksen suomennoksia.  Hän pystyy käsittelemään suomenkieltä hersyvällä ja notkealla tavalla.  Varsinkin lapsille suunnatut kirjat ovat Suomessa huippusuosittuja.
 
Tämä elämäkerta pysytteleekin enemmän kirjailijakuvauksena.  Henkilökohtaisemmat tapaukset ovat jääneet syrjemmälle.  Ainoastaan nuoruuden sairaskertomus kerrotaan ja sotalottana olo. 
 
Toisinaan kerronta oli mielestäni listanomaista.  Mihin kaikkeen Kunnas on osallistunut.  Se tuntuu hengästyttävältä.  Tämä onkin enemmän kirjailijakronikka.  Kenties se oli tarkoituskin, ei päästetä liian lähelle.  Jos hän olisi kirjoittanut tämän itse, se olisi toisenlainen.  Kirsi Kunnas ei halunnut siihen ryhtyä.  Hyvä oli, että tämä on kirjoitettu.
 
Kirsi Kunnaksen elämäntarina löytyy hänen runoistaan.  Runot jatkavat jokaisen runoutta rakastavan lapsen ja aikuisen mielissä kulkuaan unohtumattomina ja rakkaina.
 
 
 
 
 

torstai 1. tammikuuta 2015

Karjalan kuningas

Heikki Turunen.  Miellyttävä lukukokemus.  Tein paluun Turusen mukana selkosille maalaiskylään.  Heikki Turunen on kertoja parhaimmasta päästä.  Olen pitänyt hänen kaikista kirjoistaan.  Hän kertoo maaseudun ihmisten elämästä maalailevin ottein.  Kirjaa mainostetaan Simpauttajan jatkona, onhan se sitäkin, mutta pääosassa ovat Imppa ja Otto, veljekset.  Imppaa pidetään Simpauttajan oppipoikana.   Otto on naisenkuvien veistäjä, höpelö veli, joka ei ole niin höpelö kuitenkaan.
 
Heidän elämänsä lapsena ja kipuilunsa itsensä ja kehittymisensä suhteen on vaikeaa.  Lapsikin on seksuaalinen olento, kiinnostunut itsestään ja sukupuolisuudestaan.
 
Simpauttajan ilmestyminen pieneen maaseutukylään oli hurja tapaus.  Hänen tekonsa koskettivat joka kyläläistä.  Etenkin Imppa sai hänestä oppi-isän, jota Imppa seurasi ihmetellen ja naureskellen, voiko noinkin tehdä.  Imppa on ujo maalaispoika, vaikutus oli suuri.  Otto joutuu syypääksi Simpauttajan tekemisiin.
 
Kaikki kylässä tietävät tai ovat tietävinään muiden asiat.  Huhut kiitävät nopeammin kuin mopo.  Kylään ilmestyy Tallinnan tuliaisena kaunis ilmestys, vaimoksi vihittynä.  Hänestä riittää kylään puhuttavaa ja miehenpuolet ovat lääpällään.  Naiset ovat puolesta ja vastaan.  Imppa saa hänestä ymmärtäjän ja ystävänkin lopuksi.
 
Simpauttajakin ilmestyy viimein kuvaan, järjestelijänä ja oppipoikansa suojelijana ja Ottokin selviää, hetkeksi.  Kaikki on hyvin, vai onko?
 
Karjalan kuningas on vähän hämmentävä kirja.  Murteelliset sanansutkautukset eivät tee tätä vaikeaksi.  Ilon läpi paistaa epävarmuus tulevaisuudesta.  Ihmisen on vaikea sanoa välittävänsä toisesta.  Mieluummin viljellään pientä ilkeyttä.  Se osoittaa kuitenkin, ettei toinen ole yhdentekevä.