torstai 1. tammikuuta 2015

Karjalan kuningas

Heikki Turunen.  Miellyttävä lukukokemus.  Tein paluun Turusen mukana selkosille maalaiskylään.  Heikki Turunen on kertoja parhaimmasta päästä.  Olen pitänyt hänen kaikista kirjoistaan.  Hän kertoo maaseudun ihmisten elämästä maalailevin ottein.  Kirjaa mainostetaan Simpauttajan jatkona, onhan se sitäkin, mutta pääosassa ovat Imppa ja Otto, veljekset.  Imppaa pidetään Simpauttajan oppipoikana.   Otto on naisenkuvien veistäjä, höpelö veli, joka ei ole niin höpelö kuitenkaan.
 
Heidän elämänsä lapsena ja kipuilunsa itsensä ja kehittymisensä suhteen on vaikeaa.  Lapsikin on seksuaalinen olento, kiinnostunut itsestään ja sukupuolisuudestaan.
 
Simpauttajan ilmestyminen pieneen maaseutukylään oli hurja tapaus.  Hänen tekonsa koskettivat joka kyläläistä.  Etenkin Imppa sai hänestä oppi-isän, jota Imppa seurasi ihmetellen ja naureskellen, voiko noinkin tehdä.  Imppa on ujo maalaispoika, vaikutus oli suuri.  Otto joutuu syypääksi Simpauttajan tekemisiin.
 
Kaikki kylässä tietävät tai ovat tietävinään muiden asiat.  Huhut kiitävät nopeammin kuin mopo.  Kylään ilmestyy Tallinnan tuliaisena kaunis ilmestys, vaimoksi vihittynä.  Hänestä riittää kylään puhuttavaa ja miehenpuolet ovat lääpällään.  Naiset ovat puolesta ja vastaan.  Imppa saa hänestä ymmärtäjän ja ystävänkin lopuksi.
 
Simpauttajakin ilmestyy viimein kuvaan, järjestelijänä ja oppipoikansa suojelijana ja Ottokin selviää, hetkeksi.  Kaikki on hyvin, vai onko?
 
Karjalan kuningas on vähän hämmentävä kirja.  Murteelliset sanansutkautukset eivät tee tätä vaikeaksi.  Ilon läpi paistaa epävarmuus tulevaisuudesta.  Ihmisen on vaikea sanoa välittävänsä toisesta.  Mieluummin viljellään pientä ilkeyttä.  Se osoittaa kuitenkin, ettei toinen ole yhdentekevä.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.