torstai 16. heinäkuuta 2015

Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö jatkaa änkyrävanhuksen tarinaa.  Humoristisesta otteesta huolimatta välillä tuli melkein surumielinen olo.  Tietenkin sen takia, että aihe on vähän loppuelämän juttu.  Testamentti ja arkun teko.  Onneksi perilliset ovat jotakuinkin selväpäisiä ja ymmärtäväisiä.  Mies haluaa selviytyä omasta elämästään itse.
 
Örmyilevä mielensäpahoittaja huolehtii emännästäänkin omalla tavallaan.  Hoitokotiin joutuneelle emännälle viedään ruokaa, eihän kevyillä aterioilla elä. 

Testamentti on saatava valmiiksi ja jälkeenjääville ohjeet omaisuuden hoitoon.  Arkku pitää rakentaa itse ja hautapuu tehdä.  Naapurin Thaimaanialainen emaäntä valmistaa asun arkkuun. 

Kirjassa on mukavia sanoja ja sanontoja, joita ihmiset käyttävät, kun eivät osaa tai eivät halua sanoa oikein vieraita sanoja. 

Pidin tästä kirjasta ja näin silmissäni Antti Litjan pääroolissa.  Jos en olisi nähnyt hänen sitä esittävän, ulkonäön kuvitteleminen kirjan hahmoon olisin voinut lisätä piirteitä tuntemistani änkyröistä.  Änkyröitä ja mielensäpahoittajia löytyy nuorista, vanhoista, miehistä ja naisista. 

Mielensäpahoittaja laukoo asioita niin kuin jokainen välillä haluaisi sanoa, mutta ei uskalla.    Yksin jäämisestä jäi mieleen lause: "Sellaista niin kuin istuisi terveyskeskuksen odotushuoneessa eikä sitä kutsua huoneeseen koskaan tulisi."

Tämä oli mukava lukukokemus.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.