maanantai 21. maaliskuuta 2016

Aliluutnantti Taas

Kirjoittanut Juri Tynjanov.  Ensimmäistä kertaa suomennettuna.  Tästä kirjasta tulee mieleen Keisarin uudet vaatteet. Tässä kirjassa vain kukaan ei paljasta virhettä.   Virheen seurauksena uskotaan, että Aliluutnantti Taas on oikea ihminen.  Hän elää ja on, vaikka ei ole olemassa.  Toinen taas julistetaan kuolleeksi vaikka on elossa.  Jopa hän itse uskoo olevansa kuollut. 
 
Satiiri on aina riemukasta luettavaa. Byrokratia synnyttää satiireja. Ne ovat keino selviytyä vallan alla.  Kirja on julkaistu alun perin 1928.  Se on saanut olla kauan rauhassa.  Kirjan on suomentanut Martti Anhava, hän on kirjoittanut myös jälkisanat.  Sofi Oksanen  on kirjoittanut esipuheen.
 
Nykyisin on julkaistu paljon tämän kaltaisia lyhyitä kertomuskirjoja.  Ne on luettavissa yhdellä istumalla.   Ne on kuin tehtyjä nykyaikaiseen nopeaan ajankuvaan.  Kooltaankin ne ovat pieniä, mahtuvat taskuun.  Kirjan voi ottaa sujuvasti mukaan mihin vain ja lukea kun sattuu pieni rauhallinen hetki.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos kommentoisit ja olisit jotain mieltä kirjoituksistani. Luen aina kaikki.