maanantai 6. marraskuuta 2017

Juurihoito

Miika Nousiainen.  Nousiainen on suosittu tv-persoona ja kirjailija.  Lukiessani tätä kirjaa mielikuviin nousi aina välillä Nousiaisen hahmo pöydän takana lohkomassa hauskoja mielipiteitä.  En tiedä vaikka hän kokeilisi juttujen läpimenoa yleisön edessä.

Kirja on hauska ja mielikuvituksellinen.  Sattumien summa, joka vie päähenkilöitä ympäri maailman etsintätehtäviin.  

Kirves ja etulyönti on tappelussa puoli voittoa.  Siinä on kaikki viisaus, minkä Pekka on saanut isältään.  Pekka menee hammaslääkäriin, jonka nimi on sama kuin hänen, Kirnuvaara.  Outo sukunimi tietää sitä, että kaikkien samannimisten on pakko olla sukulaisia.  Hammaslääkäri Esko ei heti halua kuulla mitään Pekasta tai muistakaan sukulaisista.  Peräänantamattomasti Pekka pääsee ujuttautumaan Eskon lähipiiriin.

Sukututkimus on nykyään muotia, mutta harvoin löytää sukulaisia noin vain yhtäkkiä.  Yksinäisyys on nykyaikana enemmän sääntö kuin poikkeus.  Kenties se on syynä suvun tutkimiseen.  Toivotaan löytyvän samansukuisia ja ehkä samanmielisiä ihmisiä.  Ystävät voi valita, mutta ei sukulaisiaan, niinkin sanotaan.  

Tämä tarina kertoo enemmän positiivisista tunteista sukua kohtaan.  Isää hakiessa yhteiset hetket tuovat hippusen onnea kaikille.  Kirjasta löytyy syvyyttäkin kaikkien sutkausten ja kiroilun alta.  Läheisten ilo on ilo itsellekin.  Juurihoitoa hampaille ja sydämelle.


maanantai 9. lokakuuta 2017

Häpeä

Karin Alvtegen. Psykologinen jännityskirja pitää otteessaan alusta loppuun. Häpeä saa aikaiseksi paljon pahaa, kun se nousee esteeksi ihmissuhteisiin tai tuleviin tekemisiin.   Kaikki ovat tunteneet joskus häpeän tunteita.  Toinen voi hallita toista ihmistä häpeän nostamisella esiin.  Pieni häpeän tunne häviää pian, mutta suuri kahlitsee.

Kirja kertoo kahdesta erilaisesta naisesta, joita syyllisyyden tunne kahlitsee.  Ylipainoinen Maj-Britt on tuominnut itsensä asuntoonsa ja Monika tuntee syyllisyyttä veljensä kuolemasta, syyllisyydestä, jota äiti vielä ruokkii.


Jäykkä uskonnollisuus aiheuttaa lapsissa välillä pelkoa.  Samoin kuin ankara kasvatus yleensä.  Lapset eivät ymmärrä  aikuisten ajatuksia häpeästä.  Pienet teot kasvavat suuriksi vuoriksi ylittää.  Viattomat teot muuttuvat synneiksi.


Liikenneonnettomuus laukaisee tilanteen etenemään lähes katastrofiksi.  Valehteleminen lisää häpeän tunnetta.  Viereltä löytyy onneksi järkeviä ihmisiä joiden avulla päästään alkuun parantumisen tielle.

Alvtegen onnistuu kirjassaan saamaan lukijalle tunteita laidasta laitaan.  Sääliä, vihaa ja empatian tunteita nousee mieleen kirjaa lukiessa.  


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Poika vuoren huipulla

John Boyne on kirjoittanut taas hienon romaanin, joka sattuu syvälle.  Hän osaa sen taidon.  Lapsi on vastaanottavainen, joka haluaa miellyttää.  Kirja kertoo pojasta, Pierrotista, joka jää sodan keskellä orvoksi.  Hän joutuu orpokotiin, josta hänen tätinsä otta pojan huostaansa.

Paikka, missä täti asuu, ei ole tavanomainen.  Pierrot joutuu unohtamaan nimensä, kotinsa opit ja ystävänsä.  

Toinen maailmansota on aikaa, josta on kirjoitettu paljon ja saatu paljon kertomuksia ihmiskohtaloista.  Monet ihmiskohtalot olivat surullisia, niin tämäkin.  Surullisia kohtaloita löytyi valloittajapuoliltakin.  Lapset oppivat vihaamaan aikuisten tavoin, eivätkä osanneet löytää oikeita tapoja käsitellä vihaa.

Kirja on niin kiinnostavasti kirjoitettua ja sen lukee ahmaisemalla, mutta mieleen jää kirjan sisältämä ajatus, miten opetamme lapsiamme elämään oikein ja toisia ihmisiä kunnioittamalla.  Rikoksia ihmiskuntaa kohtaan tekevät ihmiset eivät ole kunnioituksen arvoisia.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Muistin piinaamat

Islantilaista kirjallisuutta ei tule usein luettua jostain syystä.  Nyt tartuin islantilaisdekkariin Muistin piinaamat, jonka on kirjottanut Arnaldur Indridason.  Kirjailija mainitaan Islannin luetuimmaksi.  Enkä väitä vastaan, niin saattaa ollakin.  Hänen kirjansa ovat palkittuja ja käännetty parillekymmenelle kielelle.

Tässä teoksessa tutkitaan kahta tapausta yhdellä kertaa.  Äskettän tapahtunutta ja toista melkein unohtunutta murhaa.  Erlendur Sveinsson ja hänen päällikkönsä Marion Briem tutkivat sinnikkäästi monen jo unohtaman nuoren tytön katoamista ja lämpimästä lauhdevesialtaasta löytyneen miehen murhaa.  Jo erilaiset nimet aiheuttavat vähän vaikeutta lukemiseen, puhumattakaan Islannin erilaisesta luonnosta, joka tuntuu uskomattomalta.  Maan alta tuleva lämmin vesiallas on aika erikoinen paikka hukkua.  Hän ei lopulta olekaan hukkunut vaan pudonnut jostain korkealta.

Soppaan kun vielä heitetään amerikkalaisten sodan aikainen parakkikylä Reykjavikissä, josta tuli köyhien asuinalue sodan jälkeen.  Tapauksissa riittää selvittämistä.  Vielä yli parikymmentä vuotta sitten kadonneen tytön tapaukseen liittyvien ihmisten salailu ei meinaa loppua.  Se on monille ihmisille paha paikka.  Totuuden tuominen esiin aikanaan tekisi usein hyvää rikosten selviämiselle.  Toisaalta, mistä sitä voisi kirjoittaa, jos kaikki tapaukset selviäisivät tuosta noin vain.



  

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jussi Jurkka

Lauri Meri on kirjoittanut syvällisen elämäkerran Jussi Jurkasta.  Hän kuoli jo vuonna 1982, joten en nähnyt häntä tietenkään näyttämöllä.  Jussi Jurkan monet roolisuoritukset elokuvissa ja televisiossa sen sijaan olen nähnyt monta kertaa.  Uskon, että hän on ollut näyttämöllä vielä karismaattisempi ja herkempi, kuin elokuvarooleissa.

Lauri Meri on päässyt haastatteluiden ja tutkimusten avulla lähelle Jussi Jurkan olemusta ja sisintä.  Hänhän ei juurikaan itse antanut eläessään haastatteluita, eikä päästänyt toimittajia seuraamaan yksityiselämäänsä.

Koko Jurkan perhe oli kuuluisa näyttelijätaidoistaan.  Kirja avaa hiukan perheen kovaa arkea ja Jussi Jurkan lapsuutta.  Lapset eivät tiettävästi koskaan arvostelleet Emmi Jurkkaa, vaikka kirjasta voisi päätellä hänen joskus jättäneen lapset selviytymään itsekseen, vaihtuvien lastenhoitajien kanssa tosin.

Kenties kova lapsuus antoi näyttelijän elämään eväitä, miten esittää monenlaisia roolihahmoja.  Suuri lahjakkuus taisi asua Jussi Jurkassa jo lapsuudessa.  Ilman lahjakkuutta ei voi olla suuri näyttelijä.  Kaikkea ei voi oppia.  Roolin täytyy nousta sisältä.


Olen jostakin syystä lukenut monia elämäkertoja.  Suurten ihmisten kohtalot kiinnostavat tavallista ihmistä. Miten he ovat selviytyneet elämän haasteista?


  Ulkopuolinen kirjoittaja ei voi tietää kaikkea ihmisestä, josta kirjoittaa.  Lauri Meri on pystynyt luomaan Jussi Jurkasta elämäkerran, josta tulee tunne, että Jussi Jurkka piti paljon sisällään, mutta antoi kaikkensa näyttämöllä.


tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kun suuret sortuvat

Ken Follett.  Ryhdyin suururakkaan alkaessani lukemaan vuosisata-trilogian ensimmäistä osaa.  Jos muut osat ovat niin sujuvasti ja jännittävästi kirjoitettuja, kuin tämä ensimmäinen osa, ei ole mitään hätää jaksamisen suhteen.  


Ensimmäisestä maailmansodasta kertovan kirjan viiden perheen kohtaloista sodan melskeissä, ei heti osaisi odottaa suurta kaupallista mensetystä.  Niin kuitenkin kävi 2010, kun kirja julkaistiin.  Tunteet ja ihmisten väliset suhteet ovat aina ajankohtaisia.  Sota kärjistää tapahtumia ja 1910-luvulla ei ollut soveliasta tehdä kaikkea sitä, mikä nyt voi tuntua hullulta.


Perheet Englannissa, Saksassa, Venäjällä ja Amerikassa, joutuvat samaan sodan melskeeseen.  Heidän kohtalonsa kietoutuvat toisiinsa. 


Vallanpitäjät juonittelevat joka maassa, vallasta ei ole helppoa luopua.  Työväki on alistettua, naisilla ei ole äänioikeutta, eikä oikein muitakaan oikeuksia.   Kaikissa näissä vaikeuksissa ihmiset haluavat nousta vallanpitäjiä vastaan.  Venäjällä kaatuu Tsaari ja muissakin maissa halutaan eroon luokkayhteiskunnasta.


Elämä on hurjaa, mutta kuitenkin haluttava asia.  Kukaan ei halua kuolla sodan uhrina.  Omaa maata halutaan puolustaa, mutta ei ihan mistä hinnasta tahansa.



  • Kun suuret sortuvat. (WSOY 2011) (Fall of Giants)
  • Maailman talvi (WSOY 2013) (Winter of the World)
  • Ikuisuuden ääri (WSOY 2015) (Edge of Eternity)


Siinä ovat trilogian kaikki kirjat.  Jossain vaiheessa muutkin osat on luettava.  Näin hyviä ja sujuvasti kirjoitettuja kirjoja saa harvoin käsiinsä.    Ensimmäinen osa on hiukan vajaa 900 sivuinen.  Historialliset romaanit ovat alkaneet kiinnostaa minua yhä enemmän.  Haluan tietää mitä ihmiset ovat tehneet ja ajatelleet ennen meitä.  Romaani ei tietenkään ole yksi yhteen historian totuuden kanssa, mutta ainakin Folletin kirjoittamana se tuntuu siltä.



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Nukkekaappi

Jessie Burton.  Kirja vie 1600-luvun Hollantiin,Amsterdamiin.  Kaikki oli kiellettyä ja avioliitot solmittiin sopimuksin.  Nella Oortman ei tiennyt mihin joutui, kun hänet naitettiin Amsterdamilaiselle kauppiaalle.  Aviomies ei ollut vastassa kun hän saapui uuteen kotiinsa.  Häälahjaksi aviomies toi talon kopion, joka oli nukkekaappi.

Salaperäiseltä miniatyristiltä Nella tilasi ensimmäiset tavarat, joka kuitenkin lähetti talon asukkaiden näköisnuket.  Nukkekaappi ennusti tulevia tapahtumia, jotka Nella havaitsi vasta jälkeenpäin.

1600 - luku on jo niin kaukana, että sinne voi  kuvitella mitä vain.  Se on kuin tulevaisuus, joka on jo mennyt.  Kaikki erilaisuus tuomittiin, mutta oltiin silti uteliaita muiden tekemisten suhteen.  Kuolemanrangaistus ei silloinkaan estänyt ihmisiä tekemästä luontonsa mukaan.

Kirja on erilainen ja erikoinen.  Rakkautta, jännitystä, väkivaltaa, rahanahneutta ja paljon muuta on kirjailija saanut sisällytettyä kirjaan, jonka nimestä ei voi odottaa tai aavistaa mitään.  Kirjan halusi lukea nopeasti loppuun saadakseen selville mitä tapahtuu.  Loppu ei ollut ihan sellainen, minkälainen sen olisi halunnut olevan.  Toisaalta se on kirjailijan vapaus tehdä kirjasta minkälaisen haluaa ja siihen on tyytyminen


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toisten lapset

Torey Hayden.  Toisten lapsia oppii rakastamaan ja puolustamaan heitä muita vastaan.  En tiedä voiko olla näin hyviä ihmisiä.  Vammaiset ja kaltoinkohdellut lapset tarvitsevat puolustajia ja kärsivällisiä opettajia.  Kirja kertoo neljästä lapsesta joita opettaja Hayden vie eteenpäin yhden lukukauden ajan.

Vastuksia on paljon ja yhden henkilön varassa oleva luokka on monta kertaa vaikeuksissa.  Lapset suorastaan sysätään Toreyn luokkaan.  Muut ovat jo luovuttaneet.  Toreye saa paljon aikaan, mutta kaikkia ongelmia hän ei pysty ratkaisemaan.

Terveetkin lapset ovat haasteellisia, kuinka haasteellisia ovatkaan moniongelmaiset lapset.  Väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä kokeneet lapset tarvitsevat aikaa ja rakkautta.  Niitä vain ei tässä ajassa olla valmiita antamaan.  Kärsimättömyys vie tuhoon.

Kun lukee ihmisistä, jotka pystyvät lähes mahdottomiin juttuihin, niin tuntee itsensä pieneksi.  Silloin tällöin on hyvä lukea sellaisista ihmisistä.  Voi päästä eteenpäin omissa ongelmissaan, jotka voivat olla hyvin pieniä, mutta kasvavat päässä vuoren kaltaisiksi.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Poliisin pojat

Kirjoittanut Raija-Sinikka Rantala..  Tämä kirja vei minut lapsuuteeni 50 ja 60-luvuille.  Paikka tietenkin on eri, mutta asiat niin tutunoloisia.  Elämä oli köyhää, mutta naapurit tuttuja.  Pihapiirissä kaikkien teot tunnettiin ja tiedettiin, eikä niistä oltu hiljaa.  

Matin isä on menettänyt poliisin työnsä juoppouden takia ja katkeruus on jokapäiväistä.  Äiti kannattelee harteillaan perhettä.  Elämä menee eteenpäin jotenkin päivä kerrallaan.  Matti ihailee isoveljeään Aikkaa, joka taitaa olla isänkorvike, kun oma isä ei pysty aina olemaan isä pojilleen.

Kaikki muuttuu kehityksen myötä.  Yhteisöllisyys häviää.

Kerronta kirjassa on sujuvaa ja siinä myötäelää mukana lukiessaan, iloissa ja surussa.  Tavallisesta elämästä voi kertoa monella tavalla.  Tavallinen arkikin voi  olla erikoista.  Aina ei tarvitse kertoa superihmisistä vaan voi nostaa pienen ihmisen näyttämölle ja kertoa hänen elämästään.

Rantala on myös teatteriohjaaja, joten hän osaa draaman kaaren kertomisen.  Tämä kirja oli nautittava lukukokemus.


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Avojaloin ja Raaka tie Raatteeseen

20 tositarinaa karjalan kannakselta.  Kirjoittamassa Anna Kortelaisen lisäksi:Martti Bacman, Laila Hivisaari, Eija Järvinen, Teemu Keskisarja, Eeva Kilpi, Johanna Piipponen, Heidi Rytky, Hannu Takala ja Heikki Ylikangas.  Anna Kortelainen on kirjoittanut puolet teksteistä.  On hienoa lukea ihmisistä, jotka ovat eläneet vanhaan hyvään aikaan, siis ennen sotia.

Karjalan kannas kiinnostaa minua, kun omatkin juureni ovat sieltä saaneet alkunsa.  Avojaloin kertoo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuista ihmisistä.  He ovat osittain unohtuneet nykyajan ihmisiltä.  Heidän kiehtovat kohtalonsa saavat arvoisensa kertomukset.  Historian tutkiminen ihmisten elämästä saattaa olla kiven takana.  Pieniä palasia sieltä täältä koottuna yhteen sujuvaan kertomukseen on ihailtavaa työtä.

Historia avautuu eri lailla kertomuksina, kuin litania vuosilukuja.




Samaa työtä on tehnyt Teemu Keskisarja kirjassaan Raaka tie Raatteeseen.  Hänenkin kirjansa sisältää historiaa, joka kerrotaan ihmisten kautta.  Ei vain suuria tapahtumia, vaan ihmiset osana sitä.




Sodat näyttävät miten ihmisestä tulee raaka ja julma saadessaan aseen käteensä.  Eloonjäämiskamppailu on raakaa, eikä silloin välitetä kuin omasta hengestä.  Venäjä kuljetti Ukrainalaisia puolustamaan maataan Suomen rajalle.  Huonoissa varusteissa he hävisivät suomalaisille lumisilla tantereilla.  Ei suomalaisillakaan ollut häävejä varusteita, mutta taistelutahto oli kova ja yhteistyö toimi.

En aiemmin ole koskenut historiakirjoihin monestikaan.  Kaikissa kirjoissa kerrotaan tietysti eletystä elämästä, mutta nämä kirjat kertovat todellisista ihmisistä.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Leo Jokela, vaatimaton sivuosien sankari

Kirjoittanut Asko Alanen.  Leo Jokela oli pienten osien suuri mies.  Hän esiintyi isossa määrässä suomalaisia elokuvia.  Leo Jokela otti vastaan kaikki osat, mihin häntä pyydettiin, jos vain aika riitti.  Varmasti siitä johtuen kirjassa vilisee elokuvien ja televisio-ohjelmien nimiä luettelunomaisesti. Kaikista hän suoriutui erinomaisesti.  Suurimpina rooleina Palmu- elokuvien Kokki, G.Pula-aho ja Rautatien Matti.

Kirja on enemmänkin Leo Jokelan roolien esittelyteos.  Muutamilla sanoilla esitellään toki hänen elämäänsä muutenkin.  Se jää kuitenkin roolihenkilöiden taakse piiloon.  

Leo Jokela pystyi vangitsemaan katsojan valtaansa pienillä eleillä, kuten suuret taiteilijat yleensä.  Pääesiintyjät saivat usein tehdä työtä, että heidätkin huomattiin.  Kun Jokela ilmestyi kuvaan, hänet huomattiin.


Oli hieno teko tehdä elämäkerta Leo Jokelasta, vaikka hänen roolinsa ei muutenkaan ole unohtunut elokuvien ystäviltä.  Niitä toistetaan tämän tästä televisiossa ja ihan syystä.   Niistä voivat ottaa oppia tämänkin päivän näyttelijät.  Pienillä asioilla voi tehdä suuria rooleja.



lauantai 4. maaliskuuta 2017

Omat kirjat

Kirjoittelen jonkun verran itsekin ja silloin jää muiden kirjojen lukeminen vähemmälle.  Kirjojani ei monikaan tunne tai lue.  Itekirjailijana tai omakustantajana olo on toisinaan turhauttavaa.  Kirjoittaminen on kaikenkaikkiaan mukavaa, vaikka ketään ei aukaisisi yhtään kirjoittamaaani kirjaa.  Kirjoittaa voi itseään varten.  Kaikki kirjoittaminen kehittää taitoa sanojen vääntelyyn ja kirjoittamiseen. 

 Blogien kirjoittaminen on hyvää terapiaa ja antaa mahdollisuuden omien tuotostensa esille panoon.  Netissä liikkuu paljon katsottavaa ja luettavaa.   Toiset esittelevät omia taidonnäytteitään, toiset muiden. 

 Olen löytänyt sieltä monia samoin ajattelevia.  On ilo seurata toisten kirjoittamia blogeja, joista saa ideoita oman tekemiseen.

Omat kirjani ovat unelmieni toteutuksia.  Mitään ei saa, jos ei uskalla heittäytyä ja tehdä sitä mitä haluaa, välittämättä muiden mielipiteistä.

Uusin kirjani on nimeltään Lyhyttavaraa.  Se ilmestyy parin viikon sisällä.  Se sisältää ajatelmia ja pieniä mietintöjä.  Lukee ken haluaa.


Muutama muukin kirja on tullut tehtyä.  Niitä löytää joistakin kirjastoista.

 Kukas sen kissan hännän nostaa jos ei itse.  Ei tehtyjä töitä kannata piilotella.

Tiedän, etten ole kirjoittajana niiden lahjakkaiden kirjoittajien joukossa, joita kustantajat haluavat.  Olen harrastajakirjoittaja, joka kirjoittaa harrastuksekseen kirjoja.  Samoin kuin karaokelaulajat laulavat lauluja ja maalaustaiteen harrastajat maalaavat tauluja.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Sivuääniä

Jari Tervon tuotannosta Esa Silanderin toimittamia aforismeja ja lohkareita.  Olen aina pitänyt Jari Tervoa enemmänkin tarinan kertojana kuin aforistikkona.  Pidempien tekstien joukosta löytyy arorismeja, kun niitä vain osaa etsiä.  Jotkut ovat lausahduksia roolihenkilöiden suulla sanottuna.  

" Lauseen lopussa tuijottaa musta piste kuin luodinreikä otsassa"
Roope Ruoska-Ahde

Kirjoittajana välillä tuntuu tältä. Mitähän sitä taas tuli kirjoitettua?  

"Vapaa se on minunkin sanani perkele"
Oskari Raappana

Aina sanonnat ja mietteet eivät ole yleviä tai hienoja, ne ovat kuitenkin usein tosiasioita, jotka napsahtavat kohdalleen.

Jari Tervo on aloittanut runoilijana, kuten moni muukin kirjailija.  Hän osaa lyhyen ja iskevän sanomisen, kuten on televisioesiintymisessäkin huomattu.  

Kirjan loppupuolella on lohkareiksi kutsuttuja pidempiä juttuja.  Lohkare on hieno keksintö käyttää isommasta kokonaisuudesta irrotettuja paloja.  Ne kuuluvat johonkin, mutta voivat pienenä lohkareena kertoa kirjasta oleellisen.  Tässä tulee kuin pikakelauksella Jari Tervon kirjat luettua.  Jokaisessa kirjassa on oma tyylinsä, joten irrotetut lohkareet ovat erilaisia.

Tämä kirja on julkaistu 2010.  Sen jälkeen Tervo on kirjoittanut lisää. 


tiistai 24. tammikuuta 2017

Nuorgamin alkon tuho

ja muutama erätarina.  Jatkoin Mikko-Pekka Heikkisen tuotannon lukemista.  Jo tässä ensimmäisessä kirjassaan kieli on rikasta ja muhevaa.  Lappiin tämäkin kirja sijoittuu. 

Heikkinen on Kajaanista syntyisin, joten pohjoisen metsät ja tunturit ovat lähempänä häntä kuin minua.  Heikkinen pukeutuu tarinoissaan vaikka karhun nahkaan tai piiloutuu metsään. Niissä on turvapaikka ihmiselläkin.

Lapissa saattaa olla Lapin laki, jota ei pysty virkavalta valvomaan pitkien etäisyyksien päästä.  Niistä saa muhevia ja eläviä tarinoita, joita voi olla etelän ihmisen vaikea mielikuvituksissaan kokea.  Viinakaupan paikata kamppaillaan sielläkin.  Siitä saadaan kiista aikaiseksi etelässäkin, minkä kaupan kylkeen se pistetään.  Miksei sitten Lapissa, jossa matkaa saattaa tulla satoja kilometrejä Alkoon.

Mielenkiinnolla seuraan hänen kirjoitusuraansa.