sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toisten lapset

Torey Hayden.  Toisten lapsia oppii rakastamaan ja puolustamaan heitä muita vastaan.  En tiedä voiko olla näin hyviä ihmisiä.  Vammaiset ja kaltoinkohdellut lapset tarvitsevat puolustajia ja kärsivällisiä opettajia.  Kirja kertoo neljästä lapsesta joita opettaja Hayden vie eteenpäin yhden lukukauden ajan.

Vastuksia on paljon ja yhden henkilön varassa oleva luokka on monta kertaa vaikeuksissa.  Lapset suorastaan sysätään Toreyn luokkaan.  Muut ovat jo luovuttaneet.  Toreye saa paljon aikaan, mutta kaikkia ongelmia hän ei pysty ratkaisemaan.

Terveetkin lapset ovat haasteellisia, kuinka haasteellisia ovatkaan moniongelmaiset lapset.  Väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä kokeneet lapset tarvitsevat aikaa ja rakkautta.  Niitä vain ei tässä ajassa olla valmiita antamaan.  Kärsimättömyys vie tuhoon.

Kun lukee ihmisistä, jotka pystyvät lähes mahdottomiin juttuihin, niin tuntee itsensä pieneksi.  Silloin tällöin on hyvä lukea sellaisista ihmisistä.  Voi päästä eteenpäin omissa ongelmissaan, jotka voivat olla hyvin pieniä, mutta kasvavat päässä vuoren kaltaisiksi.



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Poliisin pojat

Kirjoittanut Raija-Sinikka Rantala..  Tämä kirja vei minut lapsuuteeni 50 ja 60-luvuille.  Paikka tietenkin on eri, mutta asiat niin tutunoloisia.  Elämä oli köyhää, mutta naapurit tuttuja.  Pihapiirissä kaikkien teot tunnettiin ja tiedettiin, eikä niistä oltu hiljaa.  

Matin isä on menettänyt poliisin työnsä juoppouden takia ja katkeruus on jokapäiväistä.  Äiti kannattelee harteillaan perhettä.  Elämä menee eteenpäin jotenkin päivä kerrallaan.  Matti ihailee isoveljeään Aikkaa, joka taitaa olla isänkorvike, kun oma isä ei pysty aina olemaan isä pojilleen.

Kaikki muuttuu kehityksen myötä.  Yhteisöllisyys häviää.

Kerronta kirjassa on sujuvaa ja siinä myötäelää mukana lukiessaan, iloissa ja surussa.  Tavallisesta elämästä voi kertoa monella tavalla.  Tavallinen arkikin voi  olla erikoista.  Aina ei tarvitse kertoa superihmisistä vaan voi nostaa pienen ihmisen näyttämölle ja kertoa hänen elämästään.

Rantala on myös teatteriohjaaja, joten hän osaa draaman kaaren kertomisen.  Tämä kirja oli nautittava lukukokemus.